Vatsanväänteitä

Edellisen illan metsopeijaiset aiheuttivat vatsanväänteitä aamulla. Muu porukka lähti yhdellä autolla liikkeelle ja itse jäin mökille tukkimaan viemäriä. Yhdentoista aikaan vatsani oli jo siinä määrin tasaantunut, että laitoin varusteet kasaan ja puin säätilan mukaisesti vaatetta päälle. Pakkanen oli yön aikana kiristynyt 27 asteeseen, joten vaatetusta tuli hieman enemmän lumipuvun alle kuin aiempina päivinä. Lähdin samoille paikoille missä olimme olleet ensimmäisenä jahtipäivänä. Ajoin ensin metsäautotien päähän, käänsin auton ja palailin takaisin. Matkalla pysähdyin ottamaan tämän kuvan:

Laittaessani kameraa takaisin autoon, selkäni takaa lähti metso lentoon männystä ja lensi tien ylitse, kadoten tien vieressä olleen pienen aukon taakse.

Ajoin auton parin kilometrin päähän ison tien varressa olleelle P-paikalle ja lähdin hiihtämään aukkojen reunoja pitkin takaisin kohti metsäautotietä. Tiheästä kiikaroinnista huolimatta en saanut havaintoa linnusta. Hirvien ja porojen jälkiä hakkuuaukoilla ja taimikoissa näkyi kyllä runsaasti. Kun pääsin metsäautotielle, oli aurinko jo laskemassa ja hiihtelin sitten isomman tien reunaa pitkin takaisin autolle.

Saapuessani takaisin mökille oli muu porukka ehtinytkin jo palata takaisin. Paluumatkalla auton mittari näytti -24 astetta, mutta kirkkaassa auringonpaisteessa hiihtäessä sekään ei tuntunut lopulta niin kauhean kylmältä. Yllättävintä kaikessa oli ehkä se, että hanki kantoi muutamaa pientä kohtaa lukuunottamatta. Hiihtäminen oli yllättävän kevyttä.

Illalla pääkokkimme teki tiukasti maustetun tomaatti/jauheliha kastikkeen ja apukokkina häärineen minun tehtäväkseni jäi pastan keittäminen. Tukeva ateria kruunasi hienon päivän.