lauantai 26. helmikuuta 2011

Keittiömestarin erikoinen

Jotkut saattavat tietää että touhuan mielelläni keittiössä. Ruokaa on vaan mielestäni mukava laitella. Harvemmin mitään erityistä ja hienoa, vaan ihan tavallista arkisapuskaa. Videoklipissä esiintyvää kokkia voisi kaiketi kutsua jonkinlaiseksi innoittajaksi tai esikuvaksi:

maanantai 21. helmikuuta 2011

Aurinkoa ja pakkasta

Ulkona on ollut melko kylmä viime aikoina, etenkin yöt ja aamut ovat olleet suorastaan hyisiä. Päivisin lämpötila on ollut kuitenkin ihan siedettevissä lukemissa ja aurinko on hellinyt ulkoilijoita. Valitettavasti en ole kuitenkaan päässyt rapsakoista talvipäivistä nauttimaan. Viikko meni kuumeen kanssa taistellessa, eikä olo ole paras mahdollinen vieläkään. Harmittaa. Olisi ollut mukava käydä hieman hiihtelemässä ja ehkäpä ottaa jokunen valokuvakin.

Lähipäivinä olisi tarkoitus kasata seuraava versio kuvauspiilosta. Laitan rakentelun edistymisestä tekstiä ja kuvaa esille kun saan homman käyntiin.