Tietotekniikkaa

Perheemme nettiyhteys on pätkinyt pahasti viime aikoina. Syykin selvisi, tuo langattoman verkon matopurkki pätkii yhteyttä. Jos laitan koneen kiinni piuhan päähän, ongelma poistuu. Ihan ymmärrettävää ettei se suostu toimimaan kunnolla, se on miltei museotavaraa kun siitä on noin puoli vuotta kun kannoin sen kaupasta ulos. Rahallisesti menetys ei ole suuren suuri, mutta mikä hitto siinä on ettei mitään tehdä enää nykyään kestämään? Ihan kuin maailma ei olisi hukkumassa paskaan jo muutenkin.

Hyvä ystäväni on omassa blogissaan purkautunut tasaisin väliajoin kamppaillessaan internet palveluja tarjoavan firman asiakaspalvelun kanssa. Jostakin syystä heille tuntuu olevan hyvin vaikea käsittää että kaverini on muuttanut, tai jotain semmoista. No, sama firma iski laatupalvelulla minun matkapuhelimeni kanssa. Vaihdoin vanhan matkapuhelinliittymäni saman firman hieman nykyaikaisempaan versioon. Kylkiäisenä minulle luvatiin uusi puhelin. Allekirjoitin liittymän muutospaperit joskus kesällä kyseisen firman asiakaspalvelupisteessä. Aikaa kului eikä puhelinta kuulunut. Arvelin sen tulevan aikanaan. Katselin tuossa hiljattain puhelinlaskuani ja huomasin firman veloittaneen minulta kesästä lähtien "laitemaksua"... Siis mitä hittoa! Enhän minä ole edes nähnyt koko luuria, joten miksi hitossa siitä jotain maksaisin. Yritin soittaa asiakaspalveluun, mutta parinkymmenen minuutin jonottamisen jälkeen luovutin ja laitoin firman nettisivujen kautta palautetta ja yhteydenottopyynnön. Aikaa kului pari päivää ja sitten minulle soitettiin ko. firmasta. Hyvin mielyttävä ääninen naisihminen pahoitteli kovasti ja selitti vaikka mitä. Lupasi hyvittää laitemaksut seuraavassa laskussa ja laittaa luurin tulemaan. Kävin tänään hakemassa luurin postista. Ihan kiva. Seuraava lasku täytyy sitten katsoa aika tarkkaan, omien laskujeni mukaan firma on sen jälkeen minulle vielä muutaman euron pystyssä..

Kaksi kuukautta

on kulunut ihan huomaamatta. Maahan on tullut lunta ja kuvaaminen on ollut miltei nollassa. Joitakin pikaisia perhealbumiin sopivia kuvia on tullut otettua, mutta siinä ne sitten ovatkin. Perhealbumiin se varmaan menee tämäkin:

Syksyä

Kun en kerran pääse muuten kuvaamaan, pitää tyytyä räpsimään nopeita otoksia ihan kotinurkista. Vähän syksyn väriä:

Pari pikaista tipusta

En ole juurikaan kuvaillut viime aikoina, ainakaan luontoa. Pihapiiristä tallentuivat nämä pari päivää sitten:

Tavallisesta poikkeavia valmisteluja

Huomenna pitäisi työpäivän jälkeen ottaa taas kuvia. Tällä kertaa kyse ei kuitenkaan ole luontokuvista, vaan erääseen kalenteriin tulevista henkilökuvista. Reppuun tulee siis kaluston lyhyempi repertuaari optiikan osalta, vähän valaistusta ja siihen liittyvää rompetta. Tuleekohan tästä taas mitään muuta kuin sanomista?

Auringonlaskun kurkia

Pakkasimme varusteet kahteen reppuun ja lähdimme suon laidalle, tarkoituksena nähdä ja kuvata iltasella paikalle saapuvia kurkia. Minullehan tuossa ei ollut sinällään mitään uutta, mutta seurassani ollut kuvaaja oli ensimmäistä kertaa yrittämässä kurkien kuvaamista. Lisäksi hänellä oli käytössään minulta lainattu kuvauskalusto, jonka käyttö oli vielä hieman hakusessa. Ei siis mitenkään hyvät lähtökohdat kuvausretkelle, etenkin kun säätilakaan ei ollut suosiollinen, harmaan pilvistä ja satunnaista tihkusadetta.

Metsäautotien päässä heitimme reput selkään ja lähdimme kävelemään suolle. Suon reunalla etsimme sopivan puurykelmän johon kiinnitimme naamioverkon jonkinmoiseksi näkösuojaksi meidän ja mahdollisesti saapuvien kurkien väliin.

Verkon virittelyn jälkeen laitoimme kamerat valmiiksi, istuimme reppujemme päälle ja aloimme nauttia eväistä ja odotella. Seuralaiseni malttoi hyvin jutella riittävän hiljaisella äänellä ja pysytteli enimmäkseen aloillaan, vaikka odottaminen selvästi oli hänestä melko tylsää puuhaa.

Lopulta puiden takaa kuului lähestyvän kurkiparven huutelua. Painauduimme molemmat verkon suojiin, mutta valitettavasti kurjet lensivät aivan suoraan yläpuoleltamme, havaitsivat meidät ja jatkoivat lentoaan puiden latvojen tasalla, laskeutuen suon toiselle laidalle.

Seuralaiseni onnistui ottamaan muutaman kuvan reissumme aikana.

Kurkien saapumista odotellessa piti napata kuva läheisestä kalasääsken pesästä:
Ja verkkomme lähellä olleesta syksyisestä lehdestä:
Kurkiparvestakin saatiin sentään jonkinlainen lentokuva:
Matkalla takaisin autolle pysähdyttiin katsomaan kannon vuosirenkaita ja polun varressa ollutta sientä. Nekin piti tietysti kuvata:
Itse jätin luontokuvauksen tällä kertaa kokonaan väliin ja keskityin ikuistamaan seuralaiseni tunnelmia:
Kaikkinensa onnistunut retki, vaikka emme saaneetkaan sellaista kuvaa jota voisi kutsua nimellä "auringonlaskun kurki". Tämä taitaa kuitenkin olla aika hyvä esimerkki siitä paljon mainostetusta "laatuajasta".

Kävelykierros

Lähdin aamulla käymään suolla, edellisestä kerrasta olikin jo aivan liian pitkä aika. Eilinen varusteharkinta onnistui hyvin. Laitoin reppuun 50mm objektiivin, loittosarjan, jalustan, pari muistikorttia ja vesipullon. Kameraan laitoin kiinni 400mm objektiivin ja kannoin sitä tapani mukaan kädessä tai pikakiinnityksellä repun viilekkeissä. Kaikkia mukana olleita varusteita tuli käytettyä, enkä tuntenut missään vaiheessa, että olisin tarvinnut mitään sellaista minkä jätin pois.

Pitkä tauko kuvaushommista kostautui heti alussa kun olin päässyt metsästä suolle. Läheisestä puusta lähti varpushaukka lentoon ja pyöräytin kameran oikeaan suuntaan. Hain etsimen kautta lintua kuvaan ja hetken ihmettelin miksi kamera ei tarkenna. Sitten tajusin että en ollutkaan pyyhkäissyt peukalolla kameraan virtoja päälle nostaessani sitä. Räpläsin virrat päälle ja tajusin valotuksen olevan aivan pielessä. Seurasin linnun lentoa samalla kun rullasin valotusaikaa kohdilleen. Kun kamera alkoi olla lähellä oikeita lukemia, oli haukka pyyhkäissyt kuusien katveeseen. Se siitä kuvasta. Juuri näitä pikatilanteita varten olen yleensä säädellyt valotusta vallitsevien olosuhteiden mukaiseksi heti kun lähden liikkeelle ja matkan edetessä ja olosuhteiden muuttuessa. Aiemmin, kun kuljin enemmän kamerani kanssa maastossa, tämä tapahtui sen kummemmin asiaa ajattelematta. Osuin myös peukalollani kameran virtanamiskaan kameran noustessa kuvausotteeseen ilman mitään ongelmia. Nyt kumpikaan asia ei mennyt kuten olisi pitänyt. Harjoituksen puutetta.

Kuljeskelin pitkin suota ja kuvasin kasveja ja hyönteisiä. Päivän kuvakavalkaadi:

Tiesittekö muuten että tuo kolmannen kuvan kasvi on lihansyöjä?

Lopuksi hieman henkilökohtaista asiaa. Luonnossa ei ole montaa asiaa mistä en pitäisi. Joihinkin eteen osuviin eläimiin ja ilmiöihin suhtaudun ehkä pienellä varauksella, varovaisuudella tai kunnioituksella, ihan miten asian haluaa ilmaista. Yksi elukka on kuitenkin sellainen jota en todellakaan voi sietää, nimittäin HIRVIKÄRPÄNEN! Voiko viheliäisempää otusta ollakaan? Tänään niitä tuli nypittyä niskasta taas reilusti toista kymmentä.

Varustelua

Suunnittelen tässä lähteväni aamulla käväisemään suolla, todella pitkän tauon jälkeen. Pulmana on että en oikein tiedä mitä pakkaisin reppuun, kun en oikein tiedä mitä olen menossa kuvaamaan. Syksyn muuttolinnut eivät ole vielä saapuneet tai saapumassa ja kesän tohinat alkavat olla ohitse. En siis todennäköisesti tarvitse pitkää optiikkaa joka painaakin melko tavalla. Toisaalta, jos kohdalle osuu joku sopiva tirppa, eikä optiikka ole mukana, ei ketutuksen määrällä ole rajaa. Maastossa kun ei ikinä tiedä mitä osuu kohdalle. Todennäköisesti kuvaan kasveja, hyönteisiä ja varmaan pari yleisluontoista "maisemakuvaa", joten 50mm + loitot laitan reppuun varmasti. Muun optiikan suhteen teen etuvertailua painon ja tarpeen todennäköisyyden välillä. Katsotaan huomenna miten kävi.

Pitkästä aikaa pari kuvaa

En ole kuvannut mitään pitkään aikaan, tuntuu ettei aika ole riittänyt, eikä oikein ole kiinnostanutkaan. Muutama päivä sitten otin kameran esille pölykerroksen alta ja käväisin takapihalla.

Makroharjoitukset jatkuvat

Projektiin tulevien makrokuvien ottamista helpottaakseni ajattelin kokeilla näitä hieman ennakkoon. Tänään vuorossa oli kukkaseen tykästynyt muurahainen:

Kangasvuokkoja vielä

Puutarhahommien yhteydessä näppäsin pari nopeaa otosta. Ensimmäisestä näkyy että kukintoja oli tänä vuonna tosiaankin reilusti ja toisesta... no, kai siitä jotain näkyy?

Hauska pieni kipale

Etsiskelin juuppelituupista tytöille Muppet Show -pätkiä ja törmäsin tähän rallatukseen:

Ei kummoinen, mutta silti hauska ja tarttuva.

Kangasvuokkoja

Muutama nopsaan näppästy kuva takapihan suojelualueelta:

Yksi teeri vielä

Kävelyretken kuvia

Kävin eilen aamupäivällä kävelemässä maastossa, katselemassa kevään edistymistä. Retken jäljiltä olin melko väsynyt, suo oli vielä aika märkä ja upottava ja yövuorossa tunsin aamun retken painavan kummasti jaloissa. Muutama kuva tuli kuitenkin saaliiksi, joten kannatti käydä.

Ajatuksia piilon sijoittelusta ja valosta

Kävimme J.Lopperin blogissa pientä keskustelua siitä, miten valitsen piilon sijoituspaikan maastossa ja mitä pyrin huomioimaan piilon sijoittelussa. Kyse oli lähinnä siitä miten paljon huomiota kiinnitän valoon ja siihen mistä suunnasta se tulee ja pystynkö ylipäätänsä ottamaan valon suuntaa huomioon piilon sijoitusta valitessani. Tuon lyhyen ajatustenvaihdon pohjalta päätin kirjoittaa asiasta hieman enemmänkin tai ehkä paremminkin selventää omaa tapaani valita piilolle paikka ja miten muutenkin huomioin valoa kuvatessani.

Ensimmäinen huomioitava asia on se mitä olen kuvaamassa. Kohteet ovat tietyssä paikassa ja piilo tarvitsee saada riittävän lähelle kuvaamista varten. Tämä on joskus melkoisen vaikeaa, koska tilanteet muuttuvat jatkuvasti, paikka missä kohteet olivat eilen ei välttämättä olekaan aktiivinen enää huomenna. Kohteiden seuranta ja tiedustelu vaatii pitkäjännitteisyyttä ja vaikka kuinka tekisi taustatyötä asian tiimoilta, ei mitään takeita onnistumisesta ole. Piilon sijoittaminen jotakin tiettyä kohdetta silmälläpitäen on aina jossakin määrin arpapeliä ja epäonnistumisia ja virhearviointeja tulee väkisinkin. Ruokaa tai muuta houkutinta en periaatteesta käytä, kuvaamiseni tapahtuu mahdollisimman luonnonmukaisesti.

Seuraavana joudun miettimään maastoa piilon ja siinä oleskelun kannalta. Suomaasto on siitä hankalaa, että aivan joka paikkaan en piiloa halua pystyttää. Jotkut kohdat ovat vain liian märkiä ja upottavia että niissä viitsisi tai joskus edes pystyisi olemaan pitkiä aikoja, vaikka tuo piiloni pohjarakenne auttaakin asiaa melko tavalla. Lisäksi joudun miettimään piilon kiinnitystä, joissakin paikoissa suolla sopivien kiinnityspisteiden löytäminen on melkoisen työn takana ja joihinkin paikkoihin pitävää kiinnitystä ei vain saa vaikka paikka muuten olisikin hyvä.

Lopuksi pyrin huomioimaan valon. Auringon nousu ja lasku antavat kuviin hyvää efektiä valon suhteen, kun valo tulee matalalta ja värisävytkin ovat jotakin aivan muuta kuin keskipäivän "kovalla" valolla. Jos suinkin mahdollista, pyrin sijoittamaan piilon siten, että valo tulisi sivusta tai viistosta kohteisiin nähden, ainakin "parhaan" valon aikaan. Tämä on tietysti hieman ongelmallista, koska kohteiden sijoittuminen vaikuttaa tähänkin. Toisin kuin joissakin muissa kuvauslajeissa, luontokuvaaja ei yleensä pysty ohjaamaan mallejaan, esimerkiksi kääntymään hieman valoa kohti, mutta ennakkosuunnittelulla pystyy hieman vaikuttamaan asioihin ja onnistumisen todennäköisyyteen.

Kokonaisuutena piilon sijoittelu maastossa on aina näiden yllä olevien kolmen tekijän yhteensovittamista. Jokainen osatekijä vaikuttaa lopputulokseen eikä mitään voi jättää huomioimatta.

En kuitenkaan kuvaa pelkästään piilosta käsin. "Vuosi(a) suolla -uponneita unelmia" -projektiin liittyy paljon muutakin kuin piilosta kuvaamista. Maastossa liikkuessani välillä eteen osuvissa pikatilanteissa valaistusta ei ehdi miettimään sen kummemmin, sitä vaan ottaa kuvan ja katsoo jälkeenpäin mikä oli lopputulos valojen ja varjojen osalta. Ei mikään hyvä tapa tehdä asioita, mutta joskus muutakaan ei voi. Ohi lentävän linnun kanssa ei ole paljoa aikaa miettiä, se joko kuvataan tai sitten ei. Paikallaan olevissa tai hitaasti likkuvissa kohteissa taas pyrin kyllä tietoisesti etsimään sopivaa kuvakulmaa myös valaistuksen kannalta. Kasvit ja toisinaan hyönteiset (ja välillä harvoin linnutkin) antavat mahdollisuuden miettiä asioita hieman kauemmin ja hakeutua parempaan paikkaan myös valaistuksen kannalta.

Loppujen lopuksi olen kuitenkin valaistuksen suhteen hyvin pitkälti luonnon armoilla, kohteet valitsevat sijoittumisensa ja ajankohtansa aivan oman mielensä mukaan. En myöskään pysty vaikuttamaan säätilaan, joka taas vaikuttaa vallitsevaan valoon paljonkin. Jos on harmaata, sumuista, pilvistä tai jopa sateista, niin auringonlaskun valoefektiä kurjen siipisulkiin on melkoisen mahdoton saada. Koen nämä kaikki kuitenkin vain haasteina joiden kanssa minun on tultava toimeen ja mikäli olosuhteet eivät ole suosiolliset, yritän joskus toiste uudestaan. Jatkan sinnikkäästi yrittämistä kunnes saan aikaiseksi kuvan jonka olen mielessäni jo visualisoinut ja jota lähdin hakemaankin.

Live view -toiminto

Kun taannoin vaihdoin kameraa mietin pitkään mitä virkaa tuolla Live View -toiminnolla oikeastaan on. En keksinyt sille oikein mitään käyttöä, olin niin tottunut käyttämään etsintä etten kaivannut pokkareista tuttua takanäyttöä kuvaa ottaessani. Kameran takanäyttö oli mielestäni olemassa vain sitä varten, että pystyin kuvan ottamisen JÄLKEEN vilkaisemaan histogrammin ja muut tarpeelliset tiedot.

Viikolla piilossa kykkiessäni keksin kuitenkin yhden käyttötarkoituksen tuolle toiminnolle. Canonin järjestelmässä kun on yksi pieni ongelma. Jos kuvataan vähemmän valovoimaisella (sillä minulle sopivalla, eli halvemmalla) optiikalla, ei kameran automaattitarkennus toimi telejatkeen kanssa. Etsimen kautta kuvattaessa ainakin minulla käy helposti niin, että käsitarkennus menee helposti pieleen, tarkennuksen arviointi on jotenkin kovin vaikeaa ja 400mm optiikka 2x jatkeella ei täydellä aukolla anna syväterävyydessä yhtään pelivaraa, syväterävyyttä ei kertakaikkiaan tunnu olevan ollenkaan ja pienikin virhe pilaa kuvan. Pienemmällä aukolla taas valotusajat karkaavat helposti käsistä, kuvauskohteeni kun harvoin pysyvät paikallaan montaakaan hetkeä ja tuloksena on epäterävä kuva kohteen liikkeestä johtuen. Aamun teeriä kuvatessani päätin kokeilla miten tuo tarkennus onnistuisi takanäytön kautta. Isommasta kuvasta oli yllättävän paljon helpompaa löytää tarkennus kuin etsimen kautta. Ei se täysin ongelmatonta ole, mutta helpompaa. Taidan käyttää samaa systeemiä jatkossakin aina välillä.

Muutama teerikuva lisää

Teeriä aamulla II

Loput onnistuneen teeriaamun kuvat.

Näissä aamun ensimmäisissä oli menoa ja meininkiä, valoa vain ei ehkä ollut aivan tarpeeksi:
Tuo ensimmäisen kuvan oikeassa laidassa näkyvä kumpare vaikutti olevan kaikkein isoimpien tavoittelun kohteena. Lopulta paikka vakiintui tälle linnulle:
Jotkut viereisten kumpareiden haltijat kävivät välillä lähellä, mutta perääntyivät nopeasti kun tämä vähän pullisteli. Arvojärjestyksen selvittämisen yhteydessä näkyi välillä melko tiukkoja ilmeitä:
Valon lisääntyessä sain kuviin hieman enemmän aamun värisävyjä ja sitä kautta tunnelmaa:
Akatkin saapuivat paikalle aamun edetessä:
Akkojen käväistyä paikalla alkoivat juhlat olla ohitse. Lähtiessään osa linnuista lensi aivan piilon yläpuolelta. Hetken luulin että tämä tulee suoraan päin:
Melkoinen läjä kuvia yhdeltä aamulta. Pitänee kuitenkin yrittää ehtiä vielä kertaalleen käymään ennen kuin teeret lopettavat. Pitää vain miettiä miten pääsen paikalle kastelematta itseäni kovin pahasti.

Teeriä aamulla

Piilon siirto tuotti tulosta. Saavuin piilolle suunnilleen puoli viiden aikaan aamulla. Matka sujui muuten ihan hyvin, mutta vielä pari päivää sitten varsin mukavasti kantanut suo oli muuttunut paikoitellen hyvinkin upottavaksi. Pimeässä upottavien paikkojen väisteleminen oli melkoista hapuilua ja hetken ajan epäilin jo omaa suunnistustaitoani, kun piilo ei näkynytkään silloin kun oletin sen ilmestyvän näkyviin. Kantavien jalansijojen etsiminen oli vienyt huomioni siinä määrin, että olin arvioinut kulkemani matkan hieman väärin, ja lisäksi olin päätynyt hieman sivuun suunnastakin. Sain kuitenkin suhteellisen nopeasti paikannettua itseni ja pääsin piilolle jopa kuivin jaloin. Saappaanvarret riittivät juuri ja juuri, mutta hetkittäin teki todella tiukkaa.

Aamu valkeni ja mitä valoisampaa tuli, sitä enemmän teeriä saapui paikalle. Ensimmäiset tulivat jo reilusti ennen kuin oli niin valoisaa, että pystyin näkemään mitä tapahtuu. Äänet kuuluivat kyllä selvästi piiloon, etenkin kun jotkut laskeutuvat teeret liisivät aivan piilon kattoa hipoen kohti soidinpaikkaansa. Valon lisääntyessä myös paikalla olleiden teerien aktiivisuus lisääntyi ja meteli yltyi melkoiseksi kun kolmisenkymmentä lintua alkoi ääntelehtiä yhä kiihtyvällä tahdilla. Tasaisin väliajoin pörhistelyt ja pienet siirtymiset kohti parempaa kumparetta suon pinnassa johtivat yhteenottoihin vaikka useimmiten paremman kumpareen valloitusta yrittänyt perääntyikin ennen kuin maapläntin alkuperäinen haltija joutui puolustamaan valloitustaan muuten kuin näyttämällä mahdollisimman isolta. Kuvattavaa riitti siinä määrin, että välillä tyydyin vain seuraamaan tapahtumia eväsleipiäni mutustellen ilman mitään kiirettä.
Muutama esimerkki aamulta:

Teerien kuvaamisen ja eväiden mutustelun lomassa ehdin taltioimaan tämän tapahtumasarjan:
Paluumatkalla näin kevään ensimmäisen perhoseni, pitihän sekin kuvata:
Kuvamateriaalia teeristä tuli melko paljon, laitan varmaan huomenna lisää kuvia näytille.