Melkein mainos

Käväisin kaupungilla asioilla, kaupassa, postissa, alkossa ja missä kaikkialla kävinkään. Samalla reissulla piipahdin valokuvausliikkeessäkin, piti hoitaa yksi kiireellinen minulta tilattu valokuvaustyö valmiiksi.

Kyllä vaan on mukava käydä sellaisessa liikkeessä missä asiakasta vielä ihan oikeasti palvellaan, alkaa vaan olla tänä päivänä melko harvinaista semmoisen putiikin löytäminen. Pisteet siis jälleen kerran Näppärille, asiani hoitui nopeasti ja laadukkaasti ja tyttö tiskin takana jaksoi vielä hymyilläkin.

Pakkasta aamulla

Ehdin pitkästä aikaa piipahtaa maastossa kameran kanssa. Ankean harmaasta aamusta ei paljoa kuvattavaa irronnut. Kiertelin suon reunustoja metsäautoteitä pitkin ja välillä jalkauduin katselemaan miltä maisemat näyttivät. Erään hakkuuaukon laitamilla törmäsin teeriparveen, yksi päätti jäädä kuvattavaksi muiden ottaessa hieman etäisyyttä heti kättelyssä.

Kävin katsastamassa suon yhdellä laidalla sijaitsevan lintutornin. Aika hyvin sieltä näki sen osan suosta missä yleensä kuljeskelen. Sumuinen keli ei kyllä ollut omiaan maisemakuvauksiin, mutta tulipahan otettua kuitenkin, jos ei muuta niin dokumentointimielessä tyyliin "silloin oli aikas sumuista".


Pois lähtiessä katselin vielä pakkasen tekemiä jääkiteitä puiden oksilla. Pitihän semmoinenkin ilmiö dokumentoida:

Kirje Joulupukille

No niin, taas se on alkanut. Joulunodotus kaupoissa, meinaan. Ainakin nämä meidän lähialueen marketit ovat jo joulukoristeita pullollaan. Siitä intoutuneena päätin kirjoittaa kirjeen Joulupukille:

Rakas Joulupukki,

Tyttäreni pyysivät minua kirjoittamaan sinulle puolestaan viime viikolla, mutta senhän sinä jo tiesitkin, sillä ovathan kirjeet jo ehtineet perille sinne korvatunturille. Itse ajattelin ottaa pienen riskin ja luottaa siihen että siellä tunturissakin ehditään seuraamaan myös näitä blogeja, kaiken muun kiireen keskelläkin.

Olen yrittänyt olla kiltti koko vuoden, ihan oikeasti. Vaikka olen välillä rellestänyt kavereiden kanssa ja joskus kiukutellutkin, olen kuitenkin pyrkinyt aina tekemään niinkuin on oikein. Aina se ei ole ollut helppoa, mutta olen kuitenkin yrittänyt parhaani.

Toivoisin kovasti joululahjaksi hieman pitempää pinnaa. Tarvitsisin sitä aina välillä töissä kun asiakkaat käyttäytyvät kuin täydet ääliöt ja ylemmät esimieheni puhuvat hienoja fraaseja kasvavista tulostavoitteista samalla kun kertovat yhä vain supistuvista resursseista. Eikä pitkästä pinnasta perheelliselle miehelle ole koskaan haittaa kotioloissakaan, vaikka sillä suunnalla yleensä aika mukavasti meneekin. Pitkästä pinnasta olisi myös kovasti hyötyä valokuvausharrastuksessa, etenkin luontokuvien ottamisessa. Lisäksi tarvitsisin voimia ja terveyttä jaksaakseni painaa pitkiä työvuoroja joiden avulla saan tienattua kuukausipalkkani, minkä käytän sitten perheeni hyväksi parhaan ymmärrykseni mukaan.

Mikäli suinkin kykenisit toteuttamaan nämä pari pientä toivettani, uskoisin pärjääväni taas vuoden verran eteenpäin.

Kiitokset jo etukäteen ja näkemisiin jouluaattona,

Karvakuono.

Lähtemisen odottelua

Taas olisi työreissua tiedossa. Parin päivän päästä pitäisi lähteä. Ihan lyhyt keikka tosin, vain yksi yö poissa kotoa, mutta kuitenkin.

Sattuipahan ajallisesti reissu taas aika pahaan rakoon. Kolmesta tytöstä kaksi on kipeänä. Toivottavasti paranevat ennen lähtöäni että pääsevät päiväkotiin. Varahoitojärjestelyt kun ovat aina melkoisen työn ja tuskan takana.

Työreissut ovat kyllä yleensä ihan mukavia, pieni maiseman vaihdos tekee aina välillä ihan hyvää. Aika usein reissuilla on myöskin "iltaohjelmaa" mikä osaltaan tuo myös vaihtelua muuten niin harmaaseen arkeen.

Jotenkin nyt ei ole fiilikset lähdön suhteen kauhean korkealla, mutta eiköhän tästä vielä intouduta, kunhan lähtöpäivän aamu koittaa. Täytynee alkaa pakkailemaan, kun vain tietäisi mitä tarvitsee. Ainakin uimahousut sekä olutta ja suolapähkinöitä pitää laittaa reissukassiin, niistähän on hyvä aloittaa.

Lasten leikkiä

Pienemmät tytöt ovat olleet kanssani kotosalla aika paljon viime aikoina. Ensin ihan muuten vain ja sitten sen vuoksi että pitkään jatkunut yskä ja nuha paukkasi sitten kuumeen. Vaimo sanoi ettei kuumeista lasta saa viedä hoitoon, joten tytöt viettivät sitten aikaa kotosalla.

Jossakin vaiheessa huomasin itsekin istuvani lattialla ja rakentelevani dubloista tyttöjen tekemään maatilaan laajennusosaa. Tällä hetkellä olohuoneen lattialla on taas melkoinen "rakennustyömaa", pariin kertaan palasiksi laitettu maatila nousee jälleen entistä hienonpana. Taidan pestautua rakennusmestariksi työmaalle.

Tekemättömiä hommia

Joskus mietityttää miksi vuorokaudessa on niin vähän tunteja. Jotenkin tuntuu että aika vaan kuluu enkä saa mitään aikaiseksi. Rupesin listaamaan asioita mitkä pitäisi tehdä tässä lähiaikoina. Listasta tuli melkoisen pitkä:
- Kellarissa sijaitseva aivan liian pieni verstas / työkaluvarasto pitäisi siirtää isompiin tiloihin:

Tietysti isompi tila pitää ensin siivota ja rakennella semmoiseksi että siitä saadaan jonkinmoinen työpaja syntymään:

- Pihalla olisi vaikka mitä tehtävää, auton paikka vaatisi hieman valuhommia, semmoiset isot betonilaatat pitäisi tehdä. Tätä ennen pitäisi varmaan pyytää kaupungilta katukiveyksen vaihtamista loivempaan, eli pihaanajoväylää tarttisi hieman leventää. Lehdet ovat vieläkin haravoimatta. Muutama puu pitäisi kaataa. Ne tosin saavat odottaa talvea, ei jää niin syviä jälkiä nurmikkoon kun maa on jäässä. Uudistetun lintulaudan sain kuitenkin paikoilleen tuossa jokin aika sitten:
- Remonttihommia olisi muutenkin vaikka kuinka, kodinhoitohuone pitäisi laittaa kokonaan uusiksi, sauna / kylpyhuone pitäisi myös laittaa uuteen uskoon. Vessa olisi myös laitettava. Näihin kaikkiin liittyy tietysti myös pintatöiden lisäksi vähän putkitöitäkin. Ovat vain sen kokoluokan hommia, ettei niihin juuri nyt yksinkertaisesti ole varaa. Vähemmän hinnakkaista hommista voisi listaan lisätä parin välioven hiomisen ja maalaamisen. Muutama listakin pitäisi laittaa. Nämäkin hommat joutuvat varmaan odottamaan verstaan valmistumista. Jotenkin helpompi tehdä töitä kun on paikka missä tehdä ja työkalutkin järjestyksessä.
- Työpisteen pöytäkone pitäisi saada toimimaan, on tällä hetkellä enemmän sekaisin kuin omistajansa.
- Kuvauspiilon seuraava versio pitäisi rakennella.
- Jossakin välissä pitäisi käydä viruksen kanssa kaupungilla kuvaamassa.
- Suollekin olisi mukava mennä taas kameran kanssa, loppusyksyn kuvia kirjaa varten.
- Kaksi muovikassillista todella vanhoja valokuvia suvusta odottaa edelleen vääntämistä digitaaliseen muotoon.
- Kotisivut ovat täysin levällään, edelleen.
- Muksuista pitäisi ottaa "ikäkausi potretit".
Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka, mutta nyt alkaa jo masentaa liikaa. Kyllähän noita hommia varmaan saisi tehtyä, mutta kun pitää leipätöissäkin käydä ja milloin en ole töissä, pitää vahtia muksuja ja tehdä muita kotitöitä kuten laittaa ruokaa tai siivota. Yritä siinä sitten saada jotakin aikaiseksi. Tämänkin kirjoittamiseen käyttämäni ajan olisin tietysti voinut käyttää esimerkiksi niiden vanhojen kuvien skannaukseen, mutta päätinpä nyt sitten kirjoittaa, repikäähän siitä hjuumoria.

Sadetta ja koiria

Kävin tänään pitkästä aikaa treenaamassa henkilöetsintää koiralla. Otin kameran mukaan, tarkoitus oli kuvata koiria treenien tuoksinnassa. Reissun saldo? Ei yhtään kuvaa. Eihän siitä mitään tullut. Jos en ollut maalimiehenä, satoi vettä siinä määrin etten viitsinyt kaivaa kameraa repusta, turha sitä on vesisateessa uittaa tämmöisen takia. Ehkä seuraavalla kerralla paistaa aurinko.

Syksy

Vietin taas puolet päivästä suolla. Kaikesta huomasi että syksy on koittanut, linnut ovat poistuneet maisemista. Siitä ehkä pysähdyttävin todiste oli maassa hylättynä lojunut pesä:

Vaikka suon pinta oli yöpakkasen jäljiltä vielä hieman rapsakka, oli hyönteisiä ja muita pieniä otuksia sentään vielä havaittavissa. Ehkä mielenkiintoisin havainto oli tämä hämähäkki, en ole aiemmin tuon väristä nähnytkään:


Rakas parempi puoliskoni on saanut jonkinlaisen neljänkympin kriisin koska tuntuu nykyään viihtyvän suolla. Hän tosin keskittyy enemmän karpaloiden poimimiseen kuin luonnon seuraamiseen tai kuvaamiseen, mutta hyvä niinkin, mukavahan se on kun on juttuseuraa.


Reissun kohokohtana oli jälleen kerran evästauko.


Reissun saldo? Edellä esitetyt kuvat, kaksi ämpärillistä karpaloita ja pykälän verran läheisempi suhde vaimooni. Kuvista huolimatta ei siis ollenkaan huono päivä.

Edistystä

Elämäni ensimmäisessä blogitekstissä lupailin satunnaisesti tietoja kirjaprojektin etenemisestä.

Nyt voin ilokseni todeta että "Vuosi suolla -uponneita unelmia" -projekti on edennyt taas pykälän verran eteenpäin. Sain viimein hahmoteltua sisällöstä sen mitä jo on ja samalla myös sen mitä puuttuu. Täytynee todeta että talvella tulee vietettyä jonkin verran aikaa suksien päällä, mikäli lumitilanne suinkin sallii. Kevään ja kesän kuvista joitakin puuttuu vielä, mutta mikäs kiire tässä nyt olisi?

Polttopuita ja tenavia

Neiti 4 v käy päiväkodissa, kuten useimmat muutkin ikäisensä muksut. Likan päiväkoti on vain siitä erikoinen, että siellä on ollut tapana joka syksy järjestää jokin syystapahtuma normaalin päiväkotiajan ulkopuolella. Tapahtuman järjestely- ja vetovastuu annetaan syksyn vanhempainillassa lasten vanhemmista koostuvalle "toimikunnalle", enemmän tai vähemmän vapaaehtoisuuteen perustuen. Tänä vuonna yhtenä toimikunnan jäsenenä hääräsi rakas vaimoni. Ihan kiva juttu muuten, mutta jotenkin kummasti minä jouduin mukaan tapahtuman järjestelijöihin, vaikka en vanhempainillassa mihinkään lupautunutkaan.

Koska pääsin vaikuttamaan tapahtuman luonteeseen, päätyivät päiväkodin lapset vanhempineen luontoretkelle. Arvelin että yhä enemmän kaupunkilaistuvassa yhteiskunnassamme pieni annos metsää voisi tehdä lapsille ihan hyvää. Ohjelmassa oli "metsätontun seikkailupolku" ja seikkailun päätteeksi makkaranpaistoa mehulla ja nokipannukahvilla höystettynä laavulla.

Meikäläisen hommaksi jäi kuskata laavulle polttopuut makkaranpaistoa varten. Kävin tyttöjen kanssa viemässä puukuorman paikalle samalla kun vaimo kävi erään toisen rouvan kanssa suunnittelemassa seikkailupolun reitin.


Tapahtuma itsessään oli erittäin onnistunut, tai ainakaan kukaan ei uskaltanut suoraan haukkua järjestelyjä. Mikä tärkeintä, lapset näyttivät nauttivan olostaan.

Karpaloita ja virtaavaa vettä

Pitkäveteisen yövuoron jälkeen koitti aamu. Kotona vaihdoin vaatteet ja lähdin jälleen kerran ajelemaan kohti suota. Rinkassa oli kuvauskalusto mukana ihan vain varmuuden vuoksi, vaikka en uskonutkaan kuvaavani mitään. Paljon olennaisempi varuste tälle reissulle oli ämpäri. Päästyäni kuvauspiilolleni laskin tavarat kannosta ja ryhdyin hommiin. Karpaloita tuntui riittävän, parin tunnin touhuamisen jälkeen ämpäri oli täynnä ja sormet kohmeessa. Tasaisen harmaa pilviverho peitti taivasta ja tihkusade vei viimeisetkin halut kuvata mitään, joten en vaivautunut edes ottamaan kalustoa esille. Termarin kaivoin repusta, kuuma kahvi kylmällä suolla on aina positiivinen kokemus.

Iltapäivällä olikin sitten aika yrittää saada jotakin aikaan kamerankin kanssa. Olin jo aikapäiviä sitten luvannut eräälle ystävälleni kuvan virtaavasta vedestä. Kuvan piti kuulemma olla "tasapainoinen, harmooninen ja veden virtauksen näkyä". Lisäksi vielä virtaussuunta tuli olla oikealta vasemmalle. Helppo homma siis. Ei mitään hajua millainen kuvan pitäisi ihan oikeasti olla, mutta virtauksen näkyminen oli ilmeisesti se olennainen juttu. Rojut matkaan ja joelle siis.
4 v tyttäreni halusi lähteä mukaan, joten likalle tietysti oma maastopuku päälle ja äidin vanha pokkari mukaan. Tyttö oli haltioissaan kun pääsi taas pitkästä aikaa metsäretkelle kuvaamaan. Kovasti otti kuvia kävyistä, sammaleesta, puista, joesta ja miltei kaikesta mitä polun varressa vain sattui näkymään. Jossakin välissä piti ottaa kuva myös isästä:

Jotenkin tuota katsoessa tuli mieleen että tytössä taitaa olla paljon enemmän valokuvaajaa kuin isässään. Jos neljän vanhana homma sujuu jo tällä tavalla, mitähän siitä tulee kun kasvaa isommaksi?

Aikamme joen varta käppäiltyämme pidimme lyhyen mehutauon ja palailimme takaisin. Napsin sieltä täältä kuvia kivistä ja niiden ympäri virtaavasta vedestä pitkillä valotusajoilla. Tasaisen harmaa alkuilta ei oikein antanut kuviin sitä tunnetta mitä olisin halunnut, mutta kyllähän kuvista virtausta löytyi. Pari esimerkkiä:


Tänään sitten luovutin ystävälleni jokusen kuvan mistä valita. En tiedä mitä niistä ajatteli, lupasin käydä jossakin välissä ottamassa uusia mikäli tarvetta ilmenee. Tuskin niistäkään sen parempia tulee, mutta onhan taas hyvä syy olla ulkosalla ja kuvailla.

Tämä ystäväni ei muuten oikein meinannut uskoa saavansa pyytämäänsä kuvaa ollenkaan, toimitusaika kun pääsi olosuhteiden pakosta hieman venähtämään. Onko pari kuukautta muka pitkä aika odotella, häh?

Menetettyjä tilanteita ja kylmää kaupunkia

Joskus hommat vaan menee pieleen.

Laitoin illalla kännykän herättämään neljältä aamulla, tarkoitus oli ehtiä suolle ennen päivän valkenemista. Kuvausvarusteet ja eväät olin laittanut valmiiksi jo aiemmin illalla. Kaikki oli huolella suunniteltu ja valmisteltu. Pienessä mielessäni näin jo kuinka istun piilossani aamukahvia termarista hörppien. Ajatuksissani auringonnousu valaisee kurkiparven juuri sopivalla etäisyydellä piilosta, aamu-usvan luodessa juuri haluamani tunnelman kuviin joita alan räpsimään heti kun valoa olisi riittävästi.

Vaan kuinkas kävikään?

Kännykkä pärähti soimaan juuri ohjelmoituun aikaan. Nousin peiton alta ja totesin minulla olevan kylmä. No, ei hätää, peittohan on sitä varten, sen alla on lämmin. Arvaahan tuon mitä siitä seurasi, tietysti nukahdin, kuinkas muuten. Havahduin puolitoista tuntia myöhemmin vaimon kysyessä "Eikös sun pitäny mennä? Kello on puoli kuusi." Pomppasin ylös kuin vieteriukko, taisin päästää pari ärräpäätäkin. Hetken mietin kannattaako edes yrittää, mutta päätin lähteä kuitenkin, olisihan siellä vielä vähän hämärää. Kahvinkeitin valmisti aamun "polttoaineannokseni" sillä aikaa kun kiskoin vaatteita päälleni. Nopeasti kahvit termariin, eväslaatikko jääkaapista reppuun ja pakoputki punoittaen kohti suota, piiloa ja odottavia lintuja.

Saadessani auton parkkiin metsäautotien päähän katselin synkin miettein metsään, oli niin hiton valoisaa jo. Arvelin kuitenkin pystyväni kiertämään metsän kautta piilolle häiritsemättä suolla mahdollisesti olevia lintuja. Ei muuta kuin rinkka kantoon ja liikkeelle. Tuupatessani auton oven kiinni, pysähdyin kuuntelemaan. Kyllä, kurkia suolla. Äänet kuuluivat aivan oikeasta suunnasta, juuri sieltä mihin olin piiloni pystyttänyt. Juuri kun olin lähdössä liikkeelle, kuulin kuinka äänet siirtyivät, lähestyivät, ja menivät ohi. Ilmeisesti auton oven kolaus oli kurkiparvelle juuri se kaivattu merkki siirtyä muualle. Elättelin vielä toivoa, ehkä paikalle oli jäänyt jokunen kurki niiden n. kymmenen lisäksi jotka päättivät poistua. Kaarsin metsän kautta piilolle. Metsän laidassa kiikaroin maisemaa. Näkymä oli lohduton:

Ei linnun lintua näköpiirissä. Ei edes varpusta, kurjista puhumattakaan. Kiroilin mielessäni ja hieman ääneenkin, mutta ei auttanut, linnut olivat, ja varmaan pysyisivätkin poissa.

Siirryin piilolle ja totesin tuulen hieman löystyttäneen kyhäelmääni. Kiristelin piilon kiinnitykset miltei yhtä tiukalle kuin ilmeeni. Kaikkiin perkeleen hommiin sitä ihminen ryhtyykin. Saatuani piilon taas mieleisekseni hörppäsin kahvia ja mutustelin pari leipää. Aamupalani aikana kuulin suon vastakkaiselta laidalta teeren pulputusta. Yhden teeren näin lentävän kaukana suolla, ilman aikomustakaan tulla lähelle. Palokärki rummutti jossakin metsän siimeksessä, mutta eihän sillekään tietysti tullut mieleenkään tulla piilon ympärillä lahoavia keloja paukuttamaan, ehei, eihän lahoavassa puussa ole toukkia syötäväksi, eikä kuivasta kelosta saa sopivaa reviirin merkkauspärinää aikaiseksi.

Päätin vaihtaa tavoitetta ja keskittyä siihen mitä muuta suolla olisi tarjottavanaan harmaan pilvisenä syysaamuna. Jo lakastuneiden heinäkasvien lomassa näkyi jotakin kiinnostavaa:

Yksittäinen karpalo toimi pirteänä väriläiskänä muuten niin kellertävän sävyisessä maastossa. Lähempi tarkastelu osoitti karpaloita olevan piiloni ympäristössä enemmänkin, mikä osaltaan saattaa selittää kurkien viihtymisen paikan läheisyydessä.

Päätettyäni keskittyä hieman pienempiin kohteisiin löysin piiloni tukirakenteista myös alivuokralaisen:

Ryystettyäni lisää kahvia ja syötyäni vielä pari voileipää, olikin aika heittää reppu selkään ja lähteä tarpomaan autolle ja hurauttaa kotiin.

Kotona odotti sitten perhe ja hernesoppa. Naperot kävivät päikkäreille ja minä rupesin purkamaan varusteita repusta. Sitten rupesin pakkaamaan varusteita toiseen reppuun. Meil kun oli sovittuna miitti iltapäiväks keskustas. Miitti on semmonen netissä pyörivien valokuvaharrastajien tapaaminen tai jotain semmosta, en oo itekään ihan varma mikä se on. En kuitenkaan ajatellu roudata kaikkee rinkan sisältämää tavaraa keskustaan, joten pakkasin siis kaupunkiin sopivaa kampetta pieneen reppuun. Siinä välissä pyöräytin perheelle sapuskaa, kanaa ja riisiä. Isoin likka tuli uimatreeneistä nälkäsenä kotiin, joten oli hiton hyvä että laitoin sitä ruokaa. Pienemmät heräs samoihin aikoihin päikkäreiltä ja niilläkin oli nälkä. Pesueen lusikoidessa hyppäsin taas autoon ja hurautin keskustaan.

Keskustasta löytyi sitten sovitusta paikasta muu popula. Käveltiin keskusta miltei kokonaisuudessa ympäri ja räpsittiin kuvia. Varmaan ulkopuolisesta helvetin fiksun näköstä touhua. Asemalta löyty pari skeittaripoikaa jotka hyvin ystävällisesti esitti temppujaan myös kameralle. Reiluja vesseleitä. Meikäläisen ottamissa kuvissa ei taaskaan ollut paljookaan järkeä, mutta tulipahan käveltyä ja jutusteltua. Olisin kyllä toivonut että olisin muistanut ottaa käsineet mukaan, sormet olivat aivan kohmeessa kun kierroksen päätteeksi menimme kahville ja turisemaan niitä näitä ennen kotiinlähtöä. Laitetaan nyt vielä pari kuvaa kaupunkikierrokselta näytille:



Että semmonen päivä sit tänään. Toi miitti oli kyl ihan jees juttu, tulipahan taas tavattua pari heppua joista ei tähän asti ole ollu muuta tietoa kuin nimimerkit netissä. Seuraava miittinki otetaan sit isommal porukal ja lähetään vaikka vallottamaan Helsinki.

Uusi piilon tekele suolle

Jaaha, nyt sitten bloggaillaan. Kaikkeen sitä vanhana äijänrähjänä ryhtyykin. Tän blogin tarkoitus on valaista joillekin tutuille mitä meikäläisen kuvaustouhuille ja sille ikuisuuksia vievälle kirjaprojektille kuuluu. Katsotaan kauan tätäkin jaksaa pitää yllä.

Käväisin tänään suolla. Tarkoitus oli laittaa paikalleen yksi "kuvauspiilo" ja kuvata lintuja mikäli semmoisia näkyisi. No eipä niitä tietenkään näkynyt, mutta tulipahan oltua ulkona. Tai no, kaksi kurkea lensi yli, mutta aivan turhan korkealla kuvaamista ajatellen.

Ymppäsin kuitenkin pitkään rakenteilla olleen kuvauspiilon paikalleen. Tuuli haittasi ison pressun paikalleen laittoa melkoisesti, mutta lukuisten kirosanojen saattelemana homma lopulta onnistui. Eihän tuo oikein maaston sävyihin istu, mutta toivottavasti elukat tottuvat siihen siinä määrin, että ajaa asiansa.

Tämän näköinen siitä lopulta tuli:


Päädyt jäivät avoimiksi, pääsee kovana puhallellut tuuli viheltämään paremmin läpi:


Kuvaustilanteissa päätyihin tulee sitten kiinni samanlaisesta pressusta tehdyt päätypalat, tai vaihtoehtoisesti naamioverkko.