perjantai 19. syyskuuta 2008

Karpaloita ja virtaavaa vettä

Pitkäveteisen yövuoron jälkeen koitti aamu. Kotona vaihdoin vaatteet ja lähdin jälleen kerran ajelemaan kohti suota. Rinkassa oli kuvauskalusto mukana ihan vain varmuuden vuoksi, vaikka en uskonutkaan kuvaavani mitään. Paljon olennaisempi varuste tälle reissulle oli ämpäri. Päästyäni kuvauspiilolleni laskin tavarat kannosta ja ryhdyin hommiin. Karpaloita tuntui riittävän, parin tunnin touhuamisen jälkeen ämpäri oli täynnä ja sormet kohmeessa. Tasaisen harmaa pilviverho peitti taivasta ja tihkusade vei viimeisetkin halut kuvata mitään, joten en vaivautunut edes ottamaan kalustoa esille. Termarin kaivoin repusta, kuuma kahvi kylmällä suolla on aina positiivinen kokemus.

Iltapäivällä olikin sitten aika yrittää saada jotakin aikaan kamerankin kanssa. Olin jo aikapäiviä sitten luvannut eräälle ystävälleni kuvan virtaavasta vedestä. Kuvan piti kuulemma olla "tasapainoinen, harmooninen ja veden virtauksen näkyä". Lisäksi vielä virtaussuunta tuli olla oikealta vasemmalle. Helppo homma siis. Ei mitään hajua millainen kuvan pitäisi ihan oikeasti olla, mutta virtauksen näkyminen oli ilmeisesti se olennainen juttu. Rojut matkaan ja joelle siis.
4 v tyttäreni halusi lähteä mukaan, joten likalle tietysti oma maastopuku päälle ja äidin vanha pokkari mukaan. Tyttö oli haltioissaan kun pääsi taas pitkästä aikaa metsäretkelle kuvaamaan. Kovasti otti kuvia kävyistä, sammaleesta, puista, joesta ja miltei kaikesta mitä polun varressa vain sattui näkymään. Jossakin välissä piti ottaa kuva myös isästä:

Jotenkin tuota katsoessa tuli mieleen että tytössä taitaa olla paljon enemmän valokuvaajaa kuin isässään. Jos neljän vanhana homma sujuu jo tällä tavalla, mitähän siitä tulee kun kasvaa isommaksi?

Aikamme joen varta käppäiltyämme pidimme lyhyen mehutauon ja palailimme takaisin. Napsin sieltä täältä kuvia kivistä ja niiden ympäri virtaavasta vedestä pitkillä valotusajoilla. Tasaisen harmaa alkuilta ei oikein antanut kuviin sitä tunnetta mitä olisin halunnut, mutta kyllähän kuvista virtausta löytyi. Pari esimerkkiä:


Tänään sitten luovutin ystävälleni jokusen kuvan mistä valita. En tiedä mitä niistä ajatteli, lupasin käydä jossakin välissä ottamassa uusia mikäli tarvetta ilmenee. Tuskin niistäkään sen parempia tulee, mutta onhan taas hyvä syy olla ulkosalla ja kuvailla.

Tämä ystäväni ei muuten oikein meinannut uskoa saavansa pyytämäänsä kuvaa ollenkaan, toimitusaika kun pääsi olosuhteiden pakosta hieman venähtämään. Onko pari kuukautta muka pitkä aika odotella, häh?

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Menetettyjä tilanteita ja kylmää kaupunkia

Joskus hommat vaan menee pieleen.

Laitoin illalla kännykän herättämään neljältä aamulla, tarkoitus oli ehtiä suolle ennen päivän valkenemista. Kuvausvarusteet ja eväät olin laittanut valmiiksi jo aiemmin illalla. Kaikki oli huolella suunniteltu ja valmisteltu. Pienessä mielessäni näin jo kuinka istun piilossani aamukahvia termarista hörppien. Ajatuksissani auringonnousu valaisee kurkiparven juuri sopivalla etäisyydellä piilosta, aamu-usvan luodessa juuri haluamani tunnelman kuviin joita alan räpsimään heti kun valoa olisi riittävästi.

Vaan kuinkas kävikään?

Kännykkä pärähti soimaan juuri ohjelmoituun aikaan. Nousin peiton alta ja totesin minulla olevan kylmä. No, ei hätää, peittohan on sitä varten, sen alla on lämmin. Arvaahan tuon mitä siitä seurasi, tietysti nukahdin, kuinkas muuten. Havahduin puolitoista tuntia myöhemmin vaimon kysyessä "Eikös sun pitäny mennä? Kello on puoli kuusi." Pomppasin ylös kuin vieteriukko, taisin päästää pari ärräpäätäkin. Hetken mietin kannattaako edes yrittää, mutta päätin lähteä kuitenkin, olisihan siellä vielä vähän hämärää. Kahvinkeitin valmisti aamun "polttoaineannokseni" sillä aikaa kun kiskoin vaatteita päälleni. Nopeasti kahvit termariin, eväslaatikko jääkaapista reppuun ja pakoputki punoittaen kohti suota, piiloa ja odottavia lintuja.

Saadessani auton parkkiin metsäautotien päähän katselin synkin miettein metsään, oli niin hiton valoisaa jo. Arvelin kuitenkin pystyväni kiertämään metsän kautta piilolle häiritsemättä suolla mahdollisesti olevia lintuja. Ei muuta kuin rinkka kantoon ja liikkeelle. Tuupatessani auton oven kiinni, pysähdyin kuuntelemaan. Kyllä, kurkia suolla. Äänet kuuluivat aivan oikeasta suunnasta, juuri sieltä mihin olin piiloni pystyttänyt. Juuri kun olin lähdössä liikkeelle, kuulin kuinka äänet siirtyivät, lähestyivät, ja menivät ohi. Ilmeisesti auton oven kolaus oli kurkiparvelle juuri se kaivattu merkki siirtyä muualle. Elättelin vielä toivoa, ehkä paikalle oli jäänyt jokunen kurki niiden n. kymmenen lisäksi jotka päättivät poistua. Kaarsin metsän kautta piilolle. Metsän laidassa kiikaroin maisemaa. Näkymä oli lohduton:

Ei linnun lintua näköpiirissä. Ei edes varpusta, kurjista puhumattakaan. Kiroilin mielessäni ja hieman ääneenkin, mutta ei auttanut, linnut olivat, ja varmaan pysyisivätkin poissa.

Siirryin piilolle ja totesin tuulen hieman löystyttäneen kyhäelmääni. Kiristelin piilon kiinnitykset miltei yhtä tiukalle kuin ilmeeni. Kaikkiin perkeleen hommiin sitä ihminen ryhtyykin. Saatuani piilon taas mieleisekseni hörppäsin kahvia ja mutustelin pari leipää. Aamupalani aikana kuulin suon vastakkaiselta laidalta teeren pulputusta. Yhden teeren näin lentävän kaukana suolla, ilman aikomustakaan tulla lähelle. Palokärki rummutti jossakin metsän siimeksessä, mutta eihän sillekään tietysti tullut mieleenkään tulla piilon ympärillä lahoavia keloja paukuttamaan, ehei, eihän lahoavassa puussa ole toukkia syötäväksi, eikä kuivasta kelosta saa sopivaa reviirin merkkauspärinää aikaiseksi.

Päätin vaihtaa tavoitetta ja keskittyä siihen mitä muuta suolla olisi tarjottavanaan harmaan pilvisenä syysaamuna. Jo lakastuneiden heinäkasvien lomassa näkyi jotakin kiinnostavaa:

Yksittäinen karpalo toimi pirteänä väriläiskänä muuten niin kellertävän sävyisessä maastossa. Lähempi tarkastelu osoitti karpaloita olevan piiloni ympäristössä enemmänkin, mikä osaltaan saattaa selittää kurkien viihtymisen paikan läheisyydessä.

Päätettyäni keskittyä hieman pienempiin kohteisiin löysin piiloni tukirakenteista myös alivuokralaisen:

Ryystettyäni lisää kahvia ja syötyäni vielä pari voileipää, olikin aika heittää reppu selkään ja lähteä tarpomaan autolle ja hurauttaa kotiin.

Kotona odotti sitten perhe ja hernesoppa. Naperot kävivät päikkäreille ja minä rupesin purkamaan varusteita repusta. Sitten rupesin pakkaamaan varusteita toiseen reppuun. Meil kun oli sovittuna miitti iltapäiväks keskustas. Miitti on semmonen netissä pyörivien valokuvaharrastajien tapaaminen tai jotain semmosta, en oo itekään ihan varma mikä se on. En kuitenkaan ajatellu roudata kaikkee rinkan sisältämää tavaraa keskustaan, joten pakkasin siis kaupunkiin sopivaa kampetta pieneen reppuun. Siinä välissä pyöräytin perheelle sapuskaa, kanaa ja riisiä. Isoin likka tuli uimatreeneistä nälkäsenä kotiin, joten oli hiton hyvä että laitoin sitä ruokaa. Pienemmät heräs samoihin aikoihin päikkäreiltä ja niilläkin oli nälkä. Pesueen lusikoidessa hyppäsin taas autoon ja hurautin keskustaan.

Keskustasta löytyi sitten sovitusta paikasta muu popula. Käveltiin keskusta miltei kokonaisuudessa ympäri ja räpsittiin kuvia. Varmaan ulkopuolisesta helvetin fiksun näköstä touhua. Asemalta löyty pari skeittaripoikaa jotka hyvin ystävällisesti esitti temppujaan myös kameralle. Reiluja vesseleitä. Meikäläisen ottamissa kuvissa ei taaskaan ollut paljookaan järkeä, mutta tulipahan käveltyä ja jutusteltua. Olisin kyllä toivonut että olisin muistanut ottaa käsineet mukaan, sormet olivat aivan kohmeessa kun kierroksen päätteeksi menimme kahville ja turisemaan niitä näitä ennen kotiinlähtöä. Laitetaan nyt vielä pari kuvaa kaupunkikierrokselta näytille:



Että semmonen päivä sit tänään. Toi miitti oli kyl ihan jees juttu, tulipahan taas tavattua pari heppua joista ei tähän asti ole ollu muuta tietoa kuin nimimerkit netissä. Seuraava miittinki otetaan sit isommal porukal ja lähetään vaikka vallottamaan Helsinki.

tiistai 9. syyskuuta 2008

Uusi piilon tekele suolle

Jaaha, nyt sitten bloggaillaan. Kaikkeen sitä vanhana äijänrähjänä ryhtyykin. Tän blogin tarkoitus on valaista joillekin tutuille mitä meikäläisen kuvaustouhuille ja sille ikuisuuksia vievälle kirjaprojektille kuuluu. Katsotaan kauan tätäkin jaksaa pitää yllä.

Käväisin tänään suolla. Tarkoitus oli laittaa paikalleen yksi "kuvauspiilo" ja kuvata lintuja mikäli semmoisia näkyisi. No eipä niitä tietenkään näkynyt, mutta tulipahan oltua ulkona. Tai no, kaksi kurkea lensi yli, mutta aivan turhan korkealla kuvaamista ajatellen.

Ymppäsin kuitenkin pitkään rakenteilla olleen kuvauspiilon paikalleen. Tuuli haittasi ison pressun paikalleen laittoa melkoisesti, mutta lukuisten kirosanojen saattelemana homma lopulta onnistui. Eihän tuo oikein maaston sävyihin istu, mutta toivottavasti elukat tottuvat siihen siinä määrin, että ajaa asiansa.

Tämän näköinen siitä lopulta tuli:


Päädyt jäivät avoimiksi, pääsee kovana puhallellut tuuli viheltämään paremmin läpi:


Kuvaustilanteissa päätyihin tulee sitten kiinni samanlaisesta pressusta tehdyt päätypalat, tai vaihtoehtoisesti naamioverkko.