Sadetta ja koiria

Kävin tänään pitkästä aikaa treenaamassa henkilöetsintää koiralla. Otin kameran mukaan, tarkoitus oli kuvata koiria treenien tuoksinnassa. Reissun saldo? Ei yhtään kuvaa. Eihän siitä mitään tullut. Jos en ollut maalimiehenä, satoi vettä siinä määrin etten viitsinyt kaivaa kameraa repusta, turha sitä on vesisateessa uittaa tämmöisen takia. Ehkä seuraavalla kerralla paistaa aurinko.

Syksy

Vietin taas puolet päivästä suolla. Kaikesta huomasi että syksy on koittanut, linnut ovat poistuneet maisemista. Siitä ehkä pysähdyttävin todiste oli maassa hylättynä lojunut pesä:

Vaikka suon pinta oli yöpakkasen jäljiltä vielä hieman rapsakka, oli hyönteisiä ja muita pieniä otuksia sentään vielä havaittavissa. Ehkä mielenkiintoisin havainto oli tämä hämähäkki, en ole aiemmin tuon väristä nähnytkään:


Rakas parempi puoliskoni on saanut jonkinlaisen neljänkympin kriisin koska tuntuu nykyään viihtyvän suolla. Hän tosin keskittyy enemmän karpaloiden poimimiseen kuin luonnon seuraamiseen tai kuvaamiseen, mutta hyvä niinkin, mukavahan se on kun on juttuseuraa.


Reissun kohokohtana oli jälleen kerran evästauko.


Reissun saldo? Edellä esitetyt kuvat, kaksi ämpärillistä karpaloita ja pykälän verran läheisempi suhde vaimooni. Kuvista huolimatta ei siis ollenkaan huono päivä.

Edistystä

Elämäni ensimmäisessä blogitekstissä lupailin satunnaisesti tietoja kirjaprojektin etenemisestä.

Nyt voin ilokseni todeta että "Vuosi suolla -uponneita unelmia" -projekti on edennyt taas pykälän verran eteenpäin. Sain viimein hahmoteltua sisällöstä sen mitä jo on ja samalla myös sen mitä puuttuu. Täytynee todeta että talvella tulee vietettyä jonkin verran aikaa suksien päällä, mikäli lumitilanne suinkin sallii. Kevään ja kesän kuvista joitakin puuttuu vielä, mutta mikäs kiire tässä nyt olisi?

Polttopuita ja tenavia

Neiti 4 v käy päiväkodissa, kuten useimmat muutkin ikäisensä muksut. Likan päiväkoti on vain siitä erikoinen, että siellä on ollut tapana joka syksy järjestää jokin syystapahtuma normaalin päiväkotiajan ulkopuolella. Tapahtuman järjestely- ja vetovastuu annetaan syksyn vanhempainillassa lasten vanhemmista koostuvalle "toimikunnalle", enemmän tai vähemmän vapaaehtoisuuteen perustuen. Tänä vuonna yhtenä toimikunnan jäsenenä hääräsi rakas vaimoni. Ihan kiva juttu muuten, mutta jotenkin kummasti minä jouduin mukaan tapahtuman järjestelijöihin, vaikka en vanhempainillassa mihinkään lupautunutkaan.

Koska pääsin vaikuttamaan tapahtuman luonteeseen, päätyivät päiväkodin lapset vanhempineen luontoretkelle. Arvelin että yhä enemmän kaupunkilaistuvassa yhteiskunnassamme pieni annos metsää voisi tehdä lapsille ihan hyvää. Ohjelmassa oli "metsätontun seikkailupolku" ja seikkailun päätteeksi makkaranpaistoa mehulla ja nokipannukahvilla höystettynä laavulla.

Meikäläisen hommaksi jäi kuskata laavulle polttopuut makkaranpaistoa varten. Kävin tyttöjen kanssa viemässä puukuorman paikalle samalla kun vaimo kävi erään toisen rouvan kanssa suunnittelemassa seikkailupolun reitin.


Tapahtuma itsessään oli erittäin onnistunut, tai ainakaan kukaan ei uskaltanut suoraan haukkua järjestelyjä. Mikä tärkeintä, lapset näyttivät nauttivan olostaan.