Tupsahtaessani metsikön kätköistä suon laidalle aurinko paistoi mukavasti ja maisema aukeni kaikessa laajuudesssaan eteeni. Koskematon hanki kimmelsi ja jäinen tuuli nipisteli korvanlehtiä. Hiljaisuudessa ei kuulunut kuin suksieni rahina.
Jatkoin matkaani suon laitoja seuraillen kohti tietämääni sääksen pesäpuuta. Halusin käydä katsastamassa miltä paikka näyttäisi talvella. Siellähän se oli, omalla tutulla paikallaan.
Keväämmällä ja kesällä paikalle ei sitten olekaan mitään asiaa. Tosin, jättäisin pesän kyllä rauhaan ilman tuota rauhoituskylttiäkin. Hieman kyllä mietityttää tuo kyltin kiinnitys naulaamalla puun kylkeen, samoin kuin se että mahdollinen paikkoja tuntematon satunnainen kulkija ei kyllä osaa kiertää pesää ja pahimmassa tapauksessa lähelle osuttuaan menee katsomaan mitä kyltissä lukee. Kaipa ympäristöministeriössä on asia mietitty.
Jatkoin matkaani ja välillä pysähtelin ihmettelemään lumessa näkyviä jälkiä. Suolla oli kulkenut kettu, jänis, orava ja joitain pieniä jälkiä jättäviä otuksia. Varmaankin jotain hiiriä tai muita jyrsijöitä.Kierrokseni puolen välin kohdilla pidin evästauon. Samoihin aikoihin aurinko meni pilveen ja kevyt lumisade alkoi.
Teen ja voileipien painaessa mahassa lähdin palailemaan takaisin. Yöksi piti mennä vielä töihin. Harmi, olisihan tuolla voinut olla vaikka vähän pitempäänkin.Vähän lämpimämmät tunnelmat:
Linkki omistettu sille "anonyymille" joka kommentoi piiloa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti