torstai 10. tammikuuta 2013

Pohjoisessa

Tammikuun jo miltei perinteeksi muodostunut retki pohjoiseen on nyt tehty. Alkuperäisestä viiden ryhmästä tänä vuonna lähti vain kaksi (hulluinta?), eli minä ja Jani. Lähtö tapahtui aamulla kahdeksan aikoihin, edessä reilut 800 km ajoa. Nappasin matkalta pari kuvaa:
Kuten alemmasta kuvasta näkyy, matkalla oli ihan hienoja maisemia, mutta säätila oli harmaan pilvinen. Saavuimme perille noin 11 tunnin matkanteon jälkeen.

Ensimmäinen maastopäivä valkeni harmaan sumuisena:



 Jani otti tämän kuvan minusta vähän ennen kuin taivaalta tihkunut jäätävä sade kuorrutti kameran ja pakotti lopettamaan kuvaamisen:
Hiihdimme päivän aikana melkoisen lenkin ja näimme muutamia lintujakin. Saalista emme kuitenkaan saaneet. Illan saunan ja ruokailun jälkeen ei unta tarvinnut houkutella, riitti kun laitoin pään tyynylle ja vedin peiton päälle, seuraava havainto olikin sitten aamulla kun kello herätti uuteen hiihtopäivään.

Toinen maastopäivä valkeni kirkkaana ja pakkanenkin oli kiristynyt 17 asteeseen:
Hiihdimme muutaman pienen suoaukean läpi kohti tuota ylläolevan kuvan horisontissa näkyvää vaaraa.
Vaaran laelta aukeni komea näkymä:
Pidimme evästauon ja kuten asiaan kuuluu, paistoimme makkarat:
Matalalta paistanut aurinko loi taivaanrantaan ja lumisiin puihin sinisen ja violetin sävyjä:

Tällä kertaa emme edes nähneet lintuja, paitsi sen yhden teeren joka lensi tien yli juuri kun saavuimme takaisin autolle. Vaikka saalista ei tullut tälläkään kertaa, jäi polte lähteä uudestaan kaivelemaan mieltä.




1 kommentti:

Jaakko Partanen kirjoitti...

Hienot kuvat ja varmasti mahtava reissu. Ei se saalis, lähteminen on paljon tärkeämpää ;-)

-jaska