Kevään viimeiset teeret

Yöllä kellon herättäessä en olisi millään jaksanut lähteä. Jotenkin ei vain huvittanut, ei sitten yhtään. Noin varttitunnin kestäneen henkisen kamppailun jälkeen karaisin itseni ja kolistelin keittiöön laittamaan kahvinkeittimen päälle. Kahvin valmistuessa oli hyvää aikaa pukeutua ja käyttää koirat pikaisesti tarpeillaan. Kun olin saanut pakolliset kaksi mukillista kahvia sisuksiini, olin siinä määrin elävien kirjoissa että kykenin nostamaan varusteet autoon ja lähtemään liikkeelle.

Metsäautotie oli juuri ja juuri ajettavassa kunnossa, viime päivien lämpimät kelit olivat paikoitellen pehmittäneet tien tehokkaasti ja lisäksi ilmeisesti tukkirekka tai vastaava iso auto oli jättänyt tiehen jälkensä. Henkilöautolla sain olla tarkkana etten jäänyt parissa kohdassa pohjasta kiinni.

Tien päästä lähdin hiihtämään kohti suolla odottavaa piiloa. Törmäsin ongelmiin heti alkumatkasta, normaalisti käyttämäni traktoriura oli lähes lumeton ja viereinen taimikko ei taas tiheytensä vuoksi soveltunut ahkion kanssa hiihdettäväksi. Taimikon reunassa oli onneksi sen verran lunta ja hyvä hankikanto, että pääsin sentään etenemään, joskin paljon hitaammin kuin mihin olin tottunut. Suon reunassa törmäsin seuraavaan ongelmaan, metsän ja suon rajapinta oli täysin lumeton ja lisäksi aivan sula. Riisuin sukset ja aikani hapuiltuani, löysin kohdan missä saappaan varret riittivät. Ahkio kellui nätisti varusteiden painosta huolimatta ja tuli miltei kuivana yli. Tässä kohtaa totesin tehneeni erinomaisen päätöksen kun en lähtenyt sunnuntaina Nean kanssa kuvausretkelle vaikka alunperin olimmekin niin suunnitelleet. Nea ei olisi mitenkään päässyt sulan kohdan yli kuivin jaloin ja kuten tiedetään, märät varusteet eivät juurikaan lämmitä. Retki olisi loppunut suon laitaan tai sitten olisimme palelleet piilolla märissä varusteissa, jolloin kuvaamisesta olisi ollut luontokokemuksen riemu kaukana.

Reuna-alueen selvitettyäni matkanteko alkoikin sujumaan. Suota peitti tasainen jääkerros, jonka päällä oli jokunen sentti kovaksi hangeksi jäätynyttä lunta. Sukset ja perässä kiskomani ahkio luistivat kuin itsekseen kohti piiloa. Perillä vastoinkäymiset jatkuivat, piilon kiinnitykset olivat pettäneet ja tuuli oli riepotellut telttaa siten, että toinen teltan tukikaarista oli katkennut. Otsalampun valossa tehdyllä pikaisella narupaikkauksella sain kaaren jäykistettyä ja teltan uudestaan pystyyn.

Asetuin piiloon, laitoin kuvauskaluston valmiiksi ja seurasin jälleen kerran todella hienoa auringonnousua:
Valon lisääntyessä teeret alkoivat saapua paikalle:
Lintuja saapui paikalle tasaiseen tahtiin, mutta huomattavasti vähemmän kuin edellisellä retkelläni, n. 20 ukkoa. Lintujen määrän lisääntyessä alkoivat yhteenotot parhaista paikoista:

Sain jonkin verran ihan hyvää kuvamateriaalia yhteenotoista, laitan niitä esille kun saan kaikki kuvat käytyä läpi. Osassa kuvista on paljon liike epäterävyyttä, johtuen siitä, että yhteenotot tapahtuivat pääsääntöisesti melko pian lintujen saavuttua, jolloin valoa oli vielä melko vähän kuvaamisen kannalta katsottuna.

Kun linnut olivat saaneet soitimen nokkimisjärjestyksen ratkaistuksi, sain otettua joitakin mielestäni aika näyttäviä yksilökuvia kun valaistus ja lintujen sijoittuminen osuivat kohdalleen:
Teerien lopetettua ja poistuttua paikalta, lastasin piilon, sen pohjalevyt ja muut varusteeni ahkioon ja lähdin hiihtämään takaisin autolle:
Kuten kuvista näkyy, piilon muut osat (ja osa kuvausvarustuksestanikin) mahtuu ahkioon pohjalevyjen kiinnittyessä ahkion päälle. Paluumatkallani hiihdin pienen mutkan ja kävin viemässä pohjalevyt toiseen kohtaan suoaluetta odottelemaan kevään etenemistä ja uusia kuvausretkiä. Telttaosan kuljetin kotiin kuivumaan ja korjattavaksi.

Teeriaamu

Sää oli suosiollinen kuvausretkelleni, lämpötila oli yöllä painunut hieman nollan alapuolelle, joten pääsin hiihtelemään ahkioni kanssa hyvin kantavalla hangella. Piilolle päästessäni aamu alkoi juuri sarastaa ja taivaalla loistanut puolikuu menetti hienon punaisen sävynsä juuri hetkeä ennen kuin sain kamerani kuvausvalmiiksi:
Auringonnousu oli jälleen kerran loistavan oranssin värinen, värjäten kaiken purppuran / punaisen ja oranssin eri sävyillä aamun edetessä.
Odotellessani teeriä saapuvaksi nautin tapani mukaan kuvauspiilon perinteisen aamiaisen, teetä ja voileipiä. Oli vielä hieman liian pimeää valokuvauksen kannalta, mutta kun lähistöllä metelöinyt yksinäinen joutsen lähti lentoon, päätin yrittää lentokuvaa tummaa metsänreunaa vasten:
Valon lisääntyessä myös teeret saapuivat paikalle ja aloittivat hyvin nopeasti soidinmenonsa. Nopeasti laskettuna paikalla oli parhaimmillaan n. 40 ukkoa ja pari akkaakin kävi paikalla nostamassa ukkojen kierroksia. Yhteenottoja tapahtui vähän väliä joka suunnassa piilon ympärillä. Alla muutama otos aamun kahinoista:
Teerien poistuttua paikalta pakkailin varusteeni ja olin siirtämässä piiloa pari metriä sivummalle, koska aivan piilon viereen oli hyvää vauhtia kehittymässä sulavan lumen aiheuttama tulva, kun ylitse lensi yksinäinen hanhi. En varmaankaan olisi edes huomannut sitä, ellei se hyvin ystävällisesti olisi ilmoittanut lähestymisestään melko kovalla äänellä. Ehdin hyvin nappaamaan kameran repun päältä ottamaan ylilennosta kuvan:
Hiihtäessäni takaisin autolle törmäsin vielä vanhaan tuttuun, kalasääskeen:
Kaiken kaikkiaan voisin todeta reissun olleen oikein onnistunut. Yritin kahlata lähiaikoina kuvia läpi, eli jokunen teerikuva lisää saattaa ilmestyä tämän päivän jäljiltä vielä tulevaisuudessakin. Parin päivän päästä olisi tarkoitus mennä Nean kanssa käymään vielä kertaalleen "teeri retkellä" ja sitten varmaankin siirrän piilon toiseen paikkaan. Toivottavasti lumet pysyvät vielä nuo pari päivää, pääsisimme Nean kanssa helpommin perille piilolle.

Ei metsoa

Tarkoitus oli käydä kuvaamassa metson soidinta. Paikka oli mitä mainioin, jälkiä oli koko mäenrinne täynnä ja aamun sarastusta odotellessamme puihin lasketuikin useampikin metso. Lähin taisi olla alle kymmenen metrin päässä olevassa puussa. Ilmeisesti metsot olivat kuitenkin tietoisia läsnäolostamme, koska eivät laskeutuneet puista, eivätkä pahemmin äännelleetkään. Aikamme tilannetta ihmeteltyämme, luovutimme suosiolla ja lähdimme kotia kohti. Pienellä taktiikan hiomisella ko. paikasta irtoaa kyllä hienoja metsokuvia aivan varmasti, sen verran reilusti siellä oli elämää nytkin.

Paras kuvausmahdollisuus metsosta oli tällä kertaa tämä, aukon toisella laidalla puussa ollut yksilö:
Lähimännyssä istuskellut lintu oli niin pahasti oksien takana, ettei siitä saanut minkäänlaista kuvaa. Auringon noustua kunnolla pikkulinnutkin alkoivat pitää elämää ja jokunen osui jopa kuvaushollillekin:
Vaikka metsokuvat jäivät tällä kertaa ottamatta, pitäisin reissua silti hyvänä. Ainoa asia joka jäi hieman kaivelemaan, on se että varpaani palelivat. Täytyy miettiä noita sukka- ja jalkinekuvioita näille pakkasaamuille hieman lisää.

Vähän myöhässä

Lähdimme Nean kanssa liikkeelle hieman liian myöhään, pimeydestä ei ollut enää tietoakaan kun lähdimme hiihtämään kohti piiloa. Lähestyessämme piiloa näimme 30 - 40 teertä pitämässä peliään aivan piilomme vieressä. Kun pääsimme lähemmäs, teeret odotetusti lähtivät lentoon ja hävisivät näkyvistä. Asetuimme ns. "taloksi" piiloon: lämmintä vaatetta päälle, kuvauskalusto valmiiksi ja eväsleipiä ja teetä napaan. Toista voileipää mutustellessemme kaksi joutsenta laskeutui aivan piilon viereen. Pitihän niistä muutama kuva ottaa:
Nean touhuja ja intoa kuvata oli ilo katsella, parilla joutsenella saatiin korvattua menetetyt teeret vallan mainiosti:
Kun jo alun perinkin kuvaamisen kannalta hieman kehno sää huononi entisestään yltyvän tuulen ja lumisateen myötä, päätimme pistää varusteet kasaan ja hiihdellä takaisin autolle.
Nea pysähtyi matkan varrella muutamaankin otteeseen havaittuaan hangen pinnalla jotakin mielenkiintoista ja ehkäpä kuvaamisenkin arvoista:
Tässä lyhyt läpileikkaus Nean aamun aikana ottamista kuvista:
Ei siis kaikkinensa ollenkaan huono reissu, vaikka teeret jäivätkin tällä kertaa kuvaamatta. Harmittavasti Nea on ilmiselvästi saanut saman taudin kuin kaksikolla oli viikko sitten, vähän sen jälkeen kun pääsimme kotiin, tytöllä oli kuumetta 39 astetta ja olotila sen mukainen. Ja meillä kun oli tarkoitus mennä ottamaan teeristä revanssi vielä tässä pyhien aikana. Näyttää siltä että joudumme sitä retkeä hieman siirtämään.

Piilo paikalleen

Aurinkoisen kevätpäivän innoittamana lähdin käväisemään maastossa pitkästä aikaa. Rapsakka pikku pakkanen takasi suoranaisen lentokelin, hanki kantoi suksea ja perässä kiskomaani ahkiota mainiosti.
Ensin hiihdin erään yksinäisen koivun kupeeseen ja nappasin sen juurelta piilon pohjalevyt matkaan.
Hetken jouduin lapioimaan niitä esille, mutta yllättävänkin nopeasti ne olivat ahkion kyydissä:

Kiikutin levyt ja varsinaisen piilon edellisvuosilta tuttuun paikkaan, käytännöllisesti katsoen keskelle teerien soidinta. Piilon kiinnitysnaruja varten hautasin jälleen kerran "kylmäkallet" lumen sisään:
Pienen ahertamisen jälkeen lopputulos näytti tältä:
Piilon paikka on äkkiseltään arveltuna melko hyvä teeren soidinta ajatellen. Lumessa kun näkyi tuoreita jälkiä yhteenotoista alle kymmenen metrin päässä piilon kuvausaukoista:
Lähtiessäni hiihtelemään takaisin autolle huomasin nämä oudot jäljet lumessa:
En vielä paljasta mikä / kuka jäljet on jättänyt, heittäkäähän arvauksia kommentteihin. Jouduin hetken miettimään näitä itsekin ennen kuin sytytti.

Pohjoisessa

Blogini on ollut luvattoman pitkään tauolla, ei vain ole ollut aikaa eikä inspiraatiota kuvata ja vielä vähemmän kirjoitella mitään.
Kävimme tammikuussa neljän kaveruksen voimin pohjoisessa hieman hiihtelemässä. Koko reissuun oli varattu aikaa neljä päivää, kaksi matkapäivää ja kaksi päivää umpihankihiihtoa aseiden kanssa. Tällä kertaa majoitus oli varattu Suomen puolelta ja metsästysalueet olivat heti rajan toisella puolen ruotsissa. Saalista ei tullut, mutta tulipahan hiihdeltyä, saunottua ja ruokailtua hyvässä seurassa. Lintujakin nähtiin, mutta lähtivät aina kiepistä miltei suksen alta ja "pomppulintuja" emme olleet pyytämässä, joten sinne lensivät. Alla muutama kuva jotka tarttuivat kennolle reissun aikana: