sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Taas puuttui kamera

Tänään oli taas sellainen päivä, että hieman harmitti kun ei ollut kameraa mukana töissä. Olisihan se ollut kiva saada otettua pari kuvaa, mutta minkäs teet. Toisaalta, mukana rahdattavaa on ihan riittävästi ilman harrastekamojakin. Parempi pitää työt ja harrastus erillään muutenkin.

Pelastimme nimittäin Huuhkajan. Oli ilmeisesti rankan talven jäljiltä niin huonossa kunnossa ettei päässyt erään herran takapihalta oikein mihinkään. Pienen pyrähdyksen jälkeen nappasin linnun haaviin, josta se sitten siirrettiin pahvilaatikkoon ja nostettiin auton perälle. Paketin toimitimme sitten Pyhtään lintuhoitolaan.

Tulipahan taas tehtyä yksi sellainen homma mistä jäi kaikille osallisille hyvä mieli. Uskoisin meinaan että huuhkajakin on lopulta ihan tyytyväinen kun huomaa saavansa hieman sapuskaa ja pääsee sitten taas takaisin sinne mihin kuuluukin.

Ei kommentteja: