Kojuttelua

Yksinäinen mies paarustaa leveillä eräsuksilla eteenpäin yön pimeydessä, painavan repun hihnat hiertävät hartioita. Tullessaan synkästä kuusikosta suon laitaan mies pysähtyy ja kuulostelee. Taitaa raukkaa vähän jännittääkin. Kun pimeä ja sumuinen maisema osoittatutuu aivan hiljaiseksi, mies selvästi rentoutuu ja uskaltautuu jatkamaan matkaansa suoraan kohti avoimen suon keskustaa. Ei, kyse ei ole joukostaan eksyneestä kaukopartiomiehestä jossakin päin itä-karjalaa vuonna 1942. Ei, kyseessä on erehdyttävästi luontokuvaajaa muistuttava kulkija vuonna 2009.

Herätyskello pirahti soimaan kolmelta yöllä. Kuvauskaluston olin pakannut jo illalla ja eväsleivätkin olivat valmiina jääkaapissa odottelemassa. Vedenkeitin kiehautti teeveden sillä aikaa kun pukeuduin ja sitten ei muuta kuin termari ja eväät reppuun ja liikkeelle. Tarkoitus oli kuvata teeriä aiemmin suolle viedystä piilosta.

Saavuin metsäautotien päähän puoli viiden aikaan. Lähdin pimeässä hiihtämään kohti suota. Viiden asteen pakkanen oli tehnyt hyvän hankikannon, joten meno oli kevyttä, mutta pimeässä kuusikossa maaston epätasaisuudet ja puiden alimmat oksat rauhoittivat menoa kummasti. Suon laitaan saapuessani pysähdyin havainnoimaan ympäristöäni, kaikki oli tasaisen harmaan sumuverhon peitossa. Näkyvyys oli miltei olematon mutta jatkoin sitkeästi eteenpäin, tunnistaen näreen sieltä, toisen täältä pitäen itseni näin reitillä.

Saavuin piilolle hieman kello viiden jälkeen. Otsalampun valossa availin piilon sadesuojat, laitoin sukset ja sauvat piilon naamioverkon alle näkösuojaan ja nostin repun piiloon. Kömmittyäni sisään piiloon ripustin aiemmassa postauksessa esittelemäni "pikku lampun" piilon kattoon. Lamppu toimi odotetusti, antaen tasaisesti ja juuri sopivan määrän valoa piiloon, että sain viriteltyä kuvauskaluston valmiiksi. Lisäsin hieman vaatetta haalareiden alle, kaadoin itselleni kupillisen teetä ja jäin odottelemaan päivän valkenemista.

Sakeassa sumussa aamutaivaan vaaleneminen tapahtui kuin varkain. Hiljalleen oli yhä valoisampaa ja yllättäen aurinko oli jo korkealla, näkyen kuitenkin vain heikosti sumun läpi. Pikkulintujen laulu kiihtyi taivaan vaalenemisen tahtiin, mutta teeriä ei näkynyt missään eikä miltään suunnalta kuulunut "pulputusta" tai "suhauttelua." Nappasin pari kuvaa sumuisesta maisemasta, lähinnä dokumentoidakseni hitaasti kirkastuvaa aamua.

Kun aurinko ja tuuli olivat saaneet sumun hälvenemään kokonaan, totesin ettei maksanut vaivaa jäädä enää istuskelemaan vaan kasasin varusteeni, laitoin sukset jalkaan ja lähdin hiihtelemään takaisin autolle. Matkalla autolle koukkasin katsastamaan kalasääsken pesän. Ei näkynyt vielä liikettä sielläkään, mikä ei tietysti ole kovin suuri yllätys kun ottaa huomioon että läheiset vesistöt ovat vielä jäässä. Hieman ennen saapumistani metsäautotielle pysähdyin kuuntelemaan korpin raakuntaa. Hiihdin hitaasti ääneen suuntaan, mutta kuten arvata saattaa, korppi huomasi minut hyvissä ajoin ja vaihtoi maisemaa samaan aikaan kun pyöräytin kaulassa roikkuvan kameran kuvausasentoon. Pari kuvaa linnun pyrstösulista ehdin napsaista ennen kuin se katosi oksiston kätköihin.

Aamun kuvat: