torstai 4. helmikuuta 2010

Hiljaiseloa

Bloginpitoni on ollut aika vähäistä viime aikoina. Tämä taas johtuu hyvin pitkälti siitä, että en ole juurikaan kuvannut mitään. Pari päivää sitten kävin pienellä hiihtokierroksella maastossa, mutta sen päivän lumimyräkässä oli turha kuvitella kuvaavansa mitään. Ruotsin reissun jälkeen en ole juurikaan muuta ehtinyt puuhastelemaan kuin käydä töissä ja hoitaa kotihommia. Viikon irtiotto arkirutiineista tarkoittaa näköjään sitä, että niihin joutuu panostamaan kaksin verroin enemmän kun niihin palaa. Ehkäpä joku kerta voisinkin ottaa niistä kuvia?

Sen verran sain itsestäni irti että dokumentoin viime maanantain lopputuloksen:

Ehkäpä tästä nyt sitten opittiin että uimahallissa ei todellakaan kannata juosta.

3 kommenttia:

jussi kirjoitti...

Ooh.. 80-luvun hikinauha!

Ei näytä pahemmin murjottavan. Ehkä tässä ollaan siis voiton ja opin puolella.

hapien kirjoitti...

/me hyräilee "...Mä olen pieni muksis..." Onneksi ukemi taittuu jo, ei käynyt pahasti ja kuhmutkin poistuu aikanaan.

karvakuono: kirjoitti...

No, pienen alkuhuudon ja itkun jälkeen käytiin uudestaan hyppäämäs altaaseen. Sitten lähdettiin paikattavaksi. Ilmekään ei värähtänyt kun vekki liimattiin umpeen. Heti kun päästiin kotiin tyttö oli yhtä hymyä kun sai kehuja reippaasta toiminnasta.