Aamun teeriä

Lähdimme liikkeelle myöhemmin kuin olin suunnitellut. Jotenkin vain nukutti niin kovasti, että en saanut itseäni liikkeelle. Onneksi havahduin horteestani siinä määrin ajoissa, että hieman kiirehtien pääsimme vielä pimeässä liikkeelle. Matkalla suolle kuvittelin mokanneeni koko reissun ja kiroilin hiljaa mielessäni koko ajomatkan ajan. Pysäköidessämme auton, paha tuuleni helpotti hieman, oli vielä täysin pimeää. Nuori seuralaiseni oli hieman peloissaan kun lähdimme otsalamppujen valossa hiihtämään, mutta mitä pitemmälle matka edistyi, sitä enemmän hän näytti nauttivan touhusta. Saapuessamme suon laidalle itäinen taivaanranta alkoi jo pahasti vaalentua, mutta suolla matka taittuikin sitten nopeammin ja saimme kirittyä aikataulua kiinni muutamilla minuuteilla. Pääsimme piilolle arviolta puoli tuntia myöhässä suunnitellusta. Puimme reilusti vaatetta päälle ja laitoimme kuvauskaluston valmiiksi. Odotellessamme jotakin tapahtuvaksi nautimme eväiksi laittamiamme voileipiä ja teetä.

Seuralaiseni alkoi jo olla valmis luovuttamaan kun havaitsin parin kymmenen teeren ilmestyneen piilon lähettyville:
Seuralaiseni otti kuvia minkä kerkesi teerien ottaessa mittaa toisistaan:
Teerien lähdettyä paikalta, kasailin varusteita ja Nea kävi katsomassa teerien jättämiä jälkiä lumessa. Kun olin saanut varusteet kasaan, neiti tuli takaisin ja komensi minut ottamaan kuvia löytämistään jäljistä:
Paluumatkalla nappasin vielä muutaman kuvan, lähinnä muistoksi tytön ensimmäisen teeriretken tunnelmista:
Nean ottamat kuvat näyttivät tältä:
Kaikkinensa siis oikein onnistunut reissu. Kotimatkalla Nea kysyi voisimmeko käydä katsomassa ja kuvaamassa teeriä vielä toistekin. Totesin että kyllähän se käy.