Hiihtoa ja vähän muuta ulkoilua

Kävimme tyttöjen kanssa heittämässä lenkin jäällä, minä suksilla ja tytöt koiran vetämänä pulkissa. Hieman harmaa päivä, ei oikein "kuvauskeli", mutta oltiinpahan ulkona.

Yllättävän kevyesti tuo yhdistelmä kulki, vaikka lumi hieman upottikin.

Kuvan tytöille omistettu linkki

Pikkuinen lamppu

Joulupukki toi tuommoisen avaimenperää muistuttavan led valaisimen. Ei paina käytännössä mitään ja yllättävän kirkas valo siinä tuntuu olevan noin pieneksi systeemiksi. Ajattelin että sitä voisi ehkä hyödyntää sitten kun piilo on viety maastoon ja kömmin yön pimeydessä piiloon odottelemaan päivän valkenemista ja paikalle mahdollisesti ilmestyviä kuvauskohteita. Tuon jos ripustaisi piilon katosta roikkumaan niin ei tarvitsisi pimeässä nuhrata kamppeita paikalleen tai pelkän otsalampun kanssa touhuta, saisi semmoisen "yleisvalaistuksen". Varusteiden sijoittelun jälkeen tuon valossa pystyisi sitten vaikka lukemaan kirjaa aamua odotellessa. Pitänee testata.

Talvinen tiedustelumatka

Laitoin eilen kameran ja eväät reppuun ja lähdin hiihtämään. Tarkoitus oli käydä katsomassa miltä suo näyttää pakkaspäivänä, nauttia raittiista ulkoilmasta ja luonnon rauhasta. Lisäksi ajattelin samalla katsastella piilolle sopivaa paikkaa tulevaa teeren soidinta varten. Tiedän missä teeret olivat viime keväänä ja ajattelin katsastella joko näkyisi jälkiä alkavasta soitimesta ja missä parvet tällä hetkellä liikkuvat. Hiihtäessäni metsäautotieltä metsän poikki kohti suota näin kaksi noin 20 teeren parvea puiden latvoissa. Olivat hyvin lähellä samoja paikkoja kuin vuosi sitten, eli sopiva piilon paikka lienee viimevuoden kiihkeimpien taistelutantereiden lähistöllä. Nyt pitää vaan malttaa odotella.

Tupsahtaessani metsikön kätköistä suon laidalle aurinko paistoi mukavasti ja maisema aukeni kaikessa laajuudesssaan eteeni. Koskematon hanki kimmelsi ja jäinen tuuli nipisteli korvanlehtiä. Hiljaisuudessa ei kuulunut kuin suksieni rahina.

Jatkoin matkaani suon laitoja seuraillen kohti tietämääni sääksen pesäpuuta. Halusin käydä katsastamassa miltä paikka näyttäisi talvella. Siellähän se oli, omalla tutulla paikallaan.


Keväämmällä ja kesällä paikalle ei sitten olekaan mitään asiaa. Tosin, jättäisin pesän kyllä rauhaan ilman tuota rauhoituskylttiäkin. Hieman kyllä mietityttää tuo kyltin kiinnitys naulaamalla puun kylkeen, samoin kuin se että mahdollinen paikkoja tuntematon satunnainen kulkija ei kyllä osaa kiertää pesää ja pahimmassa tapauksessa lähelle osuttuaan menee katsomaan mitä kyltissä lukee. Kaipa ympäristöministeriössä on asia mietitty.

Jatkoin matkaani ja välillä pysähtelin ihmettelemään lumessa näkyviä jälkiä. Suolla oli kulkenut kettu, jänis, orava ja joitain pieniä jälkiä jättäviä otuksia. Varmaankin jotain hiiriä tai muita jyrsijöitä.









Kierrokseni puolen välin kohdilla pidin evästauon. Samoihin aikoihin aurinko meni pilveen ja kevyt lumisade alkoi.
Teen ja voileipien painaessa mahassa lähdin palailemaan takaisin. Yöksi piti mennä vielä töihin. Harmi, olisihan tuolla voinut olla vaikka vähän pitempäänkin.

Vähän lämpimämmät tunnelmat:

Linkki omistettu sille "anonyymille" joka kommentoi piiloa

Miten kaikki kävikään

Erään keskustelun yhteydessä rupesin miettimään missä vaiheessa valokuvaus ja ehkä erityisemmin luontokuvaus niin sanotusti vei mennessään. Jouduin ihan tosissani miettimään. Liika miettiminen aiheuttaa päänsärkyä, ainakin jos miettimiseen ei ole suotu kovin paljoa edellytyksiä. Nyt meinaan jomottaa aika mahtavasti. Jotenkin näin siinä taisi käydä:

Joskus kauan sitten lukioaikoinani kuvailin milloin mitäkin. Isältä lainattu järjestelmäkamera oli melko ahkerassa käytössä ja kehittelin filmejä ja kuvia kylppärissä. Koko touhu oli enemmän tai vähemmän puuhastelua vailla sen suurempaa ymmärtämystä. Valokuvauksen pyhä kolminaisuus: Valotusajat, aukkoarvot ja filmien herkkyydet kuitenkin aukenivat jossakin vaiheessa.

Armeija-aikanani kuljettelin mukanani pientä pokkaria jolla tallentelin tapahtumia aina kun siihen oli tilaisuus.

Armeijan jälkeen reissasin pitkin maailmaa, osan ajasta opiskellen ja osan ihan vaan muuten. Jossakin vaiheessa kamera jäi matkasta kuvaamisinnon laannuttua. Lentokentät, hotellihuoneet ja kaupungit alkoivat muistuttaa toisiaan enkä nähnyt niiden tallentamisessa paljoakaan mieltä.

Kului useita vuosia ja digikamerat alkoivat yleistyä. Itse olin harrastanut palveluskoiria jonkin aikaa. Kävin aiemminkin mainostamassani paikallisessa kameraliikkeessä, Näppärissä, kyselemässä digikameraa lähinnä koirien kuvaamista varten. Lähdin liikkeestä digijärjestelmän kanssa. Huomasin pian että kameran mukana tullut lyhyt zoom objektiivi (ns. kittilinssi) ei oikein soveltunut koirien kuvaamiseen. Kävelin uudestaan liikkeeseen ja ostin 75-300mm zoomin. Samalla kun aloittelin koirien kuvaamista, löysin netistä valokuvaukseen liittyvän keskustelupalstan. Liityin sinne ja koska keskityin lähinnä koirien kuvaukseen, rekisteröidyin nimimerkillä "karvakuono". Kyseinen "valokuvaus" foorumi tuntui keskittyvän lähinnä kalustovertailuun ja kyllästyin siihen melko nopeasti, mutta netti on foorumeita pullollaan ja nimimerkki jäi elämään siirtyessäni eteenpäin.

Samoihin aikoihin kun vaihdoin foorumia huomasin kuvaavani yhä useammin metsälenkeillä kaikkea muuta kuin koiria, kasvit, linnut ja maisemat löysivät tiensä kamerani muistikortille. Olen pienestä pitäen viihtynyt luonnossa ja kuvaaminen oli vain luontaista jatkumoa muulle maastossa liikkumiselle.

Lasten myötä rupesin kuvaamaan myös ihmisiä. Tämä ei sinällään varmaankaan ole yllätys, pitäähän tenavien eri ikäkaudet dokumentoida. Nähtyään ottamiani kuvia jotkut tuttavat pyysivät ottamaan muotokuvia myös omista lapsistaan. Sitten minua pyydettiin jo kuvaamaan jonkun työkaverin tuttavan tuttavan häitäkin ja muutamia muitakin perhetapahtumia. Osa pyytäjistä lopetti kyselemisen heti kun ilmoitin paljonko pitäisi maksaa että viitsisin moiseen ryhtyä, osa taas kysyi otanko rahat käteisenä vai tilille. Kuvasin kyllä muotokuvia ja vastaavia ihan mielelläni, mutta koko ajan tiesin että en ole omimmillani moisessa hommassa. Halusin ulos, luontoon, katselemaan ja kokemaan asioita ja dokumentoimaan näkemääni.

Päätin siis keskittyä luontoon ja jättää muut kuvaamiset ne paremmin hallitsevien hoidettavaksi. Haeskelin jonkin aikaa ideaa mitä haluaisin kuvata, kunnes lopulta erään kävelyreissun yhteydessä sain vision. Jostakin syystä, mitä en itsekään täysin ymmärrä, haluan tällä hetkellä dokumentoida suota. Siellä olevia eläimiä, kasveja, maisemaa. Haluan saada aikaiseksi jonkinlaisen "kokonaiskuvan" koko hoidosta, jonka voin toivottavasti esittää valokuvien avulla.

"Vuosi Suolla -uponneita unelmia" -projektin jälkeen keksin varmaan jonkin muun muutaman vuoden kestävän, tiettyyn alueeseen tai ympäristöön liittyvän kuvausprojektin.

Repikää siitä. Hullu mikä hullu.
Tää linkki on omistettu Karille

Kuvauspiilon rakennusohjeet

Tämän piiloprojektin idea lähti liikkeelle viime syksynä, kun olin suolla kuvaamassa silloisessa piilossani. Pitkin kevättä, kesää ja syksyä olin käyttänyt milloin minkäkin tyyppistä "kevytpiiloa", yksinkertaisesta naamioverkosta aina muotoiltuun ja kuvausaukoilla varustettuun pressuun asti. Kaikki olivat sikäli tyypillisiä kevytpiiloja, että niissä ei ollut minkäänlaista pohjaa. Kuivalla maalla, esimerkiksi metsässä, tällä ei olisi mitään merkitystä, mutta suolla maapohja tuotti välillä melkoisia ongelmia. Maassa istuminen onnistui vain keskikesällä kun maasto oli kuivimmillaan, muina aikoina kastui persus jos istahti. Reppujakkaralla istuminen toimi muuten hyvin, mutta pienikin liikkuminen aiheutti kallistumisen jakkaran jalkojen hitaasti vajotessa turpeeseen. Kevättalvella maa oli jäässä, eikä uppoamisongelmaa siksi ollut, mutta kylmää touhu kyllä oli.

Aikani asiaa mietittyäni päätin ryhtyä rakentamaan kuvauspiiloa jossa olisi jäykkä / kantava pohja ja mielellään vielä jonkinlainen lämpöeristys. Maailma on kaikenlaisia kuvauskojuja pullollaan, mutta suunnitelmissani oli piilo jota pystyisi myös siirtämään ihan vain kantamalla yhden miehen voimin, eli ei mikään omakotitalon puolikas. Mietiskelin ja suunnittelin ja keskustelin ideastani irc:issä muiden kuvaajien kanssa. Välillä soittelin isäukolle, insinöörismiehenä hänellä on usein hyviä ajatuksia erilaisten ongelmien ratkomiseen.

Lopulta päädyin useasta osasta kasattavaan eristettyyn pohjaan ja sen päälle tulevaan ihan tavallisesta kupoliteltasta viritettyyn piiloon. Tietääkseni telttoihin on viillelty kuvausaukkoja ja muutenkin modifioitu paremmin kuvauskäyttöön sopiviksi vaikka kuinka pitkään, eli "telttapiilo" ei ole mikään uusi keksintö. Uskoisin kuitenkin että pohjaratkaisuni poikkeaa ainakin jossakin määrin muiden kehitelmistä.

Piilon kasaaminen alkoi siitä, että kävelin läheiseen halpakauppaan ja ostin 14,50 euroa maksaneen "festariteltan". Ihan perus kupoliteltta, pieni, korkeintaan kahdelle festareille matkaavalle teinille tarkoitettu, mutta eipähän maksanut paljoa ja yksin kuvatessani en paljoa tilaa tarvitsekaan.


Kuten aiemmin kerroin, homma alkoi teltan pohjan mittaamisella:


Otin mitat sekä tasaiseksi levitetystä pohjasta että myös teltan ollessa pystyssä. Mitat olivat yhteneväiset, mutta heittivät reilusti teltan pakkauksessa olleista pohjamitoista. Pakkauksen mukaan mitat olisivat olleet 2050mm x 1500 mm ja todellisuudessa teltan pohja oli 1970mm x 1470mm. Ideana oli tehdä kantavasta pohjasta hieman pienempi kuin teltan pohjasta, näin sateella tuleva vesi valuisi jonnekin muualle kuin teltan ja pohjalevyjen väliin.

Pohjalevyjen materiaaleiksi valitsin 4mm filmivaneria, 25 x 50mm rimaa sekä 50mm styroksia. Puhtaasti kustannussyistä otin riman höyläämättömänä ja kyllästämättömänä. Samoin kävi eristemateriaalin kanssa, uretaanilevy olisi ollut paljon "tiukempaa" ja kestänyt paremmin rasitusta, mutta 4 e/neliö vs 19,70 e/neliö ratkaisi kisan styroksin eduksi. Kantavuuden aleneminen piti sitten vain huomioida pohjalevyjen rakenteessa.

Filmivanerilevy on 1220mm leveä, joten sen verran tuli pohjan leveydeksi. Oli huomattavasti helpompaa sahata yksittäisiä kaistaleita irti levystä kuin alkaa tekemään "juuri sopivaa". Lisäksi tällä tavalla ei tullut niin paljoa hukkapalaa, joten kustannustehokkuus saneli tässäkin ainakin osittain mitoitusta. Tulisipahan ainakin reilusti sivuylitystä piilon ja pohjan väliin. Pituussuunnassa harkinnanvaraa olikin sitten jo hieman enemmän. Muutamien pikaisten laskutoimitusten jälkeen päätin tehdä pohjan neljästä 480mm x 1220mm kaistaleesta. Tällä tavoin pohjan pituudeksi tuli 1920mm, eli päätyihin tulisi ylitystä pari senttiä.




Sitten ei muuta kuin levy pöydälle ja mittojen mukaista kaistaletta sahaamaan. Yhteensä tarvitsin 8 kappaletta levyjä, koska pohjan jokaiseen osaan tulisi vaneri sekä ylä- että alapinnalle.

Levyjen sahaamisen jälkeen oli vuorossa rimojen sahaaminen. Levyjen pitkien sivujen mittahan oli 1220mm joten sahasin 8 kappaletta sen mittaisia pätkiä. Näistä tulisi pohjalevyjen sivupalat.

Lyhyet sivuthan olivat 480mm, eli tarvitsin lyhyille sivuille 430mm pätkiä. (kokonaispituudesta vähennettiin pitkien sivujen rimojen paksuus eli 2x25mm,
480mm - 50mm = 430mm) Lyhyitä pätkiä tarvitsin 12 kpl, kolme jokaiseen pohjalevyyn. Yksi molempiin päätyihin sekä yksi keskelle jäykistämään rakennetta.







Kuvassa rimat on aseteltu paikalleen lähinnä mitoituksen tarkistamista varten, lopulliseen kiinnitykseen oli vielä melkoisesti tekemistä. Rakenteen idea selvinnee kuitenkin hyvin kuvasta.

Rimojen sahaamisen jälkeen porasin pitkien rimojen päihin ja keskelle reiät ruuveille joilla poikkirimat kiinnitettäisiin.

Seuraavaksi mittasin paikat tapeille, joilla pohjalevyt lukittaisiin toisiinsa pitkiltä sivuiltaan. Tässä kohtaa mittojen kanssa tuli olla erityisen tarkkana jotta osat liittyisivät toisiinsa kunnolla. Porasin kuuteen pitkän sivun rimaan lukitustapeille kaksi reikää sivuttaissuunnassa tarkalleen keskikohtaan ja 300mm päähän riman päistä. Tiukan sovituksen vuoksi poraaminen piti tehdä tarkasti pystysuoraan.

Lukitustapeiksi päätin käyttää 16mm alumiiniputkea. Ohutseinäinen alumiiniputki itsessään ei kestä rasitusta paljoakaan, mutta täyttämällä putken uretaanivaahdolla saadaan aikaiseksi erittäin kevyt ja melko hyvin rasitusta kestävä "tappi". Uretaanivaahto vaatii ilmaa kovettuakseen, joten 300mm pituisiin putkiin piti porata reilusti reikiä joista vaahto pääsi pursuamaan ulos ja putkeen pääsi riittävä määrä ilmaa. Vaahdotetut putket näyttivät kuivessaan tältä:









Vaahdon kovetuttua rapsuttelin ylimääräiset pois puukolla.







Kun eri osat olivat valmiina, ryhdyin maalaamaan puuosia. Eihän maali tietenkään kyllästystä vastaa, mutta suojaapahan edes vähän kosteudelta. Kuvassa näkyy riman toinen 16mm lukitustapin reikä.










Maalaamisen jälkeen oli aika kiinnittää rimat toisiinsa. Kiinnittämistä varten laitoin rimat oikeille paikoilleen yhden levyn päälle ja puristin ne paikalleen ruuvipuristimilla, aivan kuten aiemmin mitoituksia tarkistaessani.
Kun rimat olivat oikeilla paikoillaan, liitin ne toisiinsa ruuveilla pitkän sivun rimoihin porattujen reikien kautta:




















Filmivanerin kiinnitin rimoista muodostettuihin kehikoihin ruuveilla. Kiinnitykset tulivat tasaisin välein koko levyn ympäri siten, että vaneri oli mahdollisimman tiiviisti kehikkoa vasten.





Kun jokaiseen kehikkoon oli toiselle puolelle kiinnitetty filmivaneri, oli aika ryhtyä leikkaamaan kehikkojen sisään tulevaa styroksia. Styroksia leikattaessa kannattaa muistaa että siitä tulee paljon pientä murua joka kulkeutuu ihmeellisiin paikkoihin ja tarttuu vaikka mihin kiinni.





Leikkasin styroksin tarkoituksella muutaman millin suuremmaksi kuin mitoituksen mukaan olisi tarvinnut. Tällä tavalla palaset menivät hieman kovemmin painamalla paikalleen eikä reunoihin jäänyt yhtään rakoa, eli sain tiukan ja tiiviin paketin.

Kaikkien kehikoiden eristyksen paikalleen laittamisen jälkeen piti vielä porata reiät lukitustapeille myös styroksiin. Rimassa ollut lukitustapin reikä toimi hyvänä "ohjurina" porauksessa. Lisäksi huomiota piti kiinnittää siihen, että reiästä tulisi oikean syvyinen, puolet lukitustapin mitasta. Lopuksi ruuvasin vielä jokaiseen kehikkoon toisen filmivanerilevyn kiinni samalla tavalla kuin toisellekin puolelle.

Kiinnitin vielä jokaisen pohjalevyn päätyihin köydestä tehdyt kahvat jotka helpottavat hieman levyjen siirtelyä ja joita voi käyttää pohjarakenteen ankkurointiin, esimerkiksi telttakiiloilla.

Lopputulokseksi tuli siis tämännäköinen pohjarakenne:

Kuvassa pohjalevyt on asetettu kohdilleen, mutta lukitustapit ovat vielä työntämättä paikalleen. Käyttövalmiina pohja näyttää siis tältä:

Pikaisen testauksen tuloksena voidaan todeta, että pohjarakenne kestää hyvin 85kg painavan kuvaajan liikkumisen myös pehmeällä ja epätasaisella pinnalla. Yksittäisen pohjalevyn painoksi tuli lopulta 4,8 kg, eli alustan kokonaispainoksi tuli 19,2 kg. Tuommoinen paino kulkee vielä kantamalla kohtuullisen matkan ja ahkiolla kevyesti pitemmällekin. Pohjalevyjen lisäksi painoa tulee tietysti myös teltasta sekä teltan päälle tulevasta naamioverkosta, tässä tapauksessa piilon kokonaispainoksi tulee noin 22 kg.

Pohjalevyjä voisi tehdä enemmänkin, laajentaa alustaa liittämällä nykyisiin lisää levyjä mikäli tarvetta ilmenee, esimerkiksi useammalle henkilölle tarkoitetun isomman piilon pohjaksi. Levyjä voisi myös käyttää irrallisena tai pareittain isomman maapohjaisen piilon sisällä istuin-/makuualustana mikäli ollaan liikkeellä useamman kuvaajan porukalla.

Pohjarakenteen valmistumisen myötä oli aika ruveta miettimään pohjan päälle tulevan varsinaisen piilon rakentelua. Ei muuta kuin teltta auki ja sisälle miettimään mihin kohtaan sijoittaisi tähystys- ja kuvausaukot.

Asetin kameran jalustalle ja sovittelin yhdistelmää piilon sisällä aivan kuten olisin ollut kuvaamassa. Kun olin löytänyt mieleiseni kohdat, merkitsin ne ja tein kuvausaukkojen viillot. Viiltoja tehdessä on syytä käyttää mahdollisimman terävää ja ohutteräistä veistä sekä kuvasta poiketen jonkinlaista viivotinta tai vastaavaa ohjurina, jolloin viilloista tulee suoria.

Kuvausaukkojen reunoihin liimasin tarranauhat, näin kuvausaukon saa tarvittaessa suljettua. Levitin liimaa telttakankaaseen aukon reunalle sekä tarranauhan takapintaan ja puristin liimapinnat yhteen kahden levynpalasen välissä. Rakkaan vaimoni pyykkikorista nyysimäni pyykkipojat toimivat erittäin hyvinä puristimina liiman kuivumisen ajan.

Kuvausaukkojen sulkumekanismilla aukot saadaan pidettyä kiinni silloin kuin niitä ei tarvita, mutta sadetta ne valitettavasti eivät pidä ulkona. Tästä syystä tein aukkojen peitoksi myöskin tarrakiinnityksellä toimivat sadesuojat pressukankaasta. Näiden tehtävänä on sitten pitää sade ulkona teltasta silloin kun piilo ei ole käytössä. Leikkasin sadesuojista reilusti isommat kuin kuvausaukosta ja kiinnitin ne yläosasta liimaamalla suoraan telttakankaaseen kiinni.


Alareunaan ja sivuihin laitoin tarrakiinnityksen. Näin sadesuojat voidaan piilolle tultaessa helposti avata ja kääntää kuvausaukon yläpuolelle pois tieltä. Sadesuojan yläpuolelle liimasin vielä kaistaleen tarranauhaa jolla sadesuoja saadaan lukittua "auki" -asentoon.





Pikaisen "takapihatestauksen" tuloksena piilo vaikuttaa kokonaisuutena ihan toimivalta. Varsinaiset käyttöominaisuudet selviävät kuitenkin vasta sitten kun piilo on aktiivikäytössä maastossa. Kirjoitan käyttökokemuksista ja mahdollisista parannusehdotuksista kevään ja kesän aikana.

Miitti

Pidettiin taas Kameralaukus pyörivien tyyppien kans semmonen "miitti". Tällä kertaa mentiin Kotkaan. Ulkona oli niin kylmä että päädyimme istumaan pubissa, osan porukasta siemaillessa kahvia ja osan siemaillessa jotain muuta. Siinä sitten turistiin niitä näitä kameroista ja kuvaamisesta. Ihan hyvä reissu. Kuvia tapahtumasta alla.

Juotavaa:

Kaluston esittelyä:

Välillä vähän kuvattiinkin:

Keskusteltiin oikeasta otteesta kamerasta ja kameran istuvuudesta käteen:

Loppuvaiheessa näkyi jo outoja valoilmiöitäkin: